* * * Rauhallista Joulua! * * *

Matkakuumetta

Kaksi yötä lähtöön kohti Dar es Salaamia. Lukuisia kännykkäpuheluita, lukuisia neuvojen kyselyjä asiaa tuntevilta, netin selailua, lukuisia varauksia, sähköposteja, peruuntumisia, uudelleen varauksia. Ihmettelyä, yllätyksiä, varmistussoittoja ja viimein eilen, työluvat ovat saapuneet. Nyt meillä on kahdeksi vuodeksi maassa oleskeluluvat, kaikilla meillä neljällä 1.10.2011 saakka. Voimme hyvillä mielin lähteä lomailemaan, kun paperiasiat ovat viimeinkin kunnossa ja viisumiemme päättymisestä ei tule enää ongelmaa. Saamme jonkinlaiset "tansalaisoikeudet", mikä käytännössä tarkoittaa puistoissa ilmeisesti vain sitä että voimme maksaa 20 $ pääsymaksumme shillingeillä. Ja tietenkin voimme tulla Tansaniaan tuona aikana ilman erillistä viisumia milloin vain tahdomme.

Lennämme ikivanhalla potkurikoneella DC kolmosella Iringasta torstaina Dariin. Lennot aloitettiin uudelleen kolme viikkoa sitten, taukoa on ollut pari kymmentä vuotta. Iringaan oli lento joka arkipäivä vielä 80-luvulla kun timanttihiomo piti kaupungin vilkkaana. Seuraavan päivän kaupungissa ja iltayöllä tulevat pitkään odottamamme vieraat: Ella, Leamummu ja Masapappa. Lauantaina aamupäivällä matkustamme kantosiipialuksella kahden tunnin matkan Stonetowniin Sansibarin pääkaupunkiin. Sieltä matkamme jatkuu saaren kärkeen valkoiselle hiekkarannalle. Aikomuksemme on snorklailla, lekotella ja nauttia paratiisista. Toivottavasti löydän lähikylästä mausteita, ainakin kardemummaa mitä ei Iringassa myydä ollenkaan. Pullan leipominen on ollut aika orpoa hommaa, maku ei ole kunnollinen ilman kardemummaa. Tiistaina lennämme Missionary Air Forcen 10-paikkaisella koneella Stonetownista Iringaan, tiedossa on jännittävä ja upea matka yli meren, kaupunkien, kylien ja viimein vuorten keskelle kotiimme.

Kotona Iringassa olemme vajaan viikon ja sitten matkamme suuntaa tietenkin Ruahan kansallispuistoon eläimiä ja savannin luontoa katsomaan. Sadetta ei ole saatu marraskuun alun jälkeen kuin kahtena tai kolmena päivänä, joten savannin ei pitäisi olla umpeen kasvanutta mutta silti siellä on kukkia ja vehreää. Lintuja ainakin on paljon ja varmaan näemme kissapetoja, kirahveja ja muita vakioasukkaita. Ruahan elämysten jälkeen tulemme joulun viettoon tänne kotiin. Välipäivät vietämme Intian valtameren rannalla vanhassa historiallisessa kaupungissa Bagamojossa, sen rantalodgeissa. Sieltä vieraamme sitten lentävät kotisuomeen vastaanottamaan uutta vuotta 2010.

Viileää ilmaa

Kolmen viikon hitsaavan helteen jälkeen tänä aamuna oli vihdoin viileämpää. Nyt tuulee ja taivaalla lipuu muutamia kumpupilviä, lämpötila on kohtuulliset 25 astetta. Oikein leppeää. Sunnuntaiaamuna menin pihalle imemään D-vitamiinia ja jo kahden minuutin oleskelun jälkeen tuntui kuin käsivarret olisivat tirisseet paistinpannulla. Tomi ei viihtynyt edes varjossa vaan vetäytyi suosiolla sisälle. Kärpäset ovat vähentyneet kun on ollut niin kuivaa ja roskamonttumme poltteluun on kehittynyt oikeanlainen rutiini. Hyttysiä on taas enemmän, ne ovat todella ärsyttäviä, iskevät kiinni syöksyhävittäjääkin nopeammin. Onneksi ne sentään inisevät merkkinä siitä että ne eivät ole malariahyttysiä. Malariaa levittävä laji on äänetön ja lentää matalalla. Nämä pikkupedot piileskelevät päivisin hämärissä nurkissa mustan työpöydän ja kirjahyllyn kätköissä josta ne heräävät verenimijäretkilleen kun aurinko laskee.

Ostimme Parahit Rapid pikatestejä falciparum malarian kotitestaamiseen. Tomilla oli toissa viikolla yhtenä yönä korkea kuume. Tein hänelle testin ja oli rauhoittavaa kun tulos oli negatiivinen. Aamulla kuume olikin laskenut ja kuulimme, että kuumeista flunssaa on liikkeellä. Jos tauti olisi jatkunut rajuna ja kuume myös korkeana olisimme tietysti menneet laboratoriotestiin. Keskustassa on luotettava laboratorio joka antaa oikean tuloksen, sillä heillä ei ole lääkkeitä myynnissä.

Lauantaina Tomille tuli opetusharjoittelijaksi tyttö Suomesta. Hän tekee joitakin Tomin opetuksia matkamme aikana, osa luennoista siirretään eteenpäin. Dean antoi siihen suostumuksensa. Olemme loman kynnyksellä, mikä on valtavan mukavaa! Kouluhommat ovat erityisen mainiossa jamassa, aloitimme jo viime viikolla tekemään kevätkauden matikkaa, joten voimme hyvillä mielin pitää lomaa. Itsenäisyyspäivänä opettelimme viimeisenä läksytanssina Mignonin eli Kehruuvalssin 4.luokkalaiselle sovellettuna versiona. Muistona itsenäisyyspäivän vietosta on hauska video, tanssimme siinä koko porukka Baddingin Ja rokki soi -rokin, tuon valssin, Katri Helenan letkajenkan ja huipennuksena päätimme hikijortsut tiputanssiin. Oman mausteensa tapahtumaan antoivat Tomin villasukat ja Veikon puujalkainen nyrpistelevä tyyli. Kyllä Veikkokin intoutui sitten irrottelemaan ja unohti Poikien Virallisen Asenteen.

Ukombozi Shule

Toissa tiistaina päästiin vierailulle Ukombozi Primary Schooliin joka on pari kilometriä meiltä keskustaan päin. Marcus ja Carolina tekevät väitöskirjojaan varten tutkimusta ja opettivat lapsille kaksi viikkoa läppäreiden käyttöä. Tilaisuudessa oli meidän seurueen lisäksi rehtori, opettajat, 150 oppilasta ja iso joukko lasten vanhempia. Istuttiin tuoleilla puun alla. Lapset olivat koulupuvuissaan, vihreä neule jonka alla valkoinen kauluspaita, tummansininen hame tai polvihousut ja vihreävalkoraidalliset sukat. Yhdellä isolla pojalla oli mukana koulussa oma yksivuotias pikkuveli jota hän kantoi sylissään. Kaikkien iloiset naamat olivat puhtaat, mutta osalla koulupuku oli kyllä kiertänyt aiemmin kaikilla isommilla sisaruksilla.

Lapset lauloivat ensin Tansanian kansallislaulun käsi sydämellä, muutama rummutti tahtia. Laulu oli tosi pitkä ja lapset selvisivät siitä puhtaasti kertaakaan sekoamatta. Sitten puhui rehtori pitkään ja hartaasti voimakkaalla äänenkäytöllä, kehui koulua, opettajia, lapsia, projektia ja kannusti vanhempia. Tämä on ainoa koulu Iringassa, jossa voi opetella tietokoneen käyttöä. Tumainin ekavuoden IT-opiskelijatkaan eivät olleet koskaan nähneet tietokonetta ennen kuin tulivat yliopistoon, tämän kertoi Professor Tomi omassa pikkupuheessaan. Marcus ja Carolina kehuivat lapsia ja kiittelivät kaikkia. Sitten puhuivat vielä Mr. Herbert ja Mr. Innocent, ekavuoden opiskelija. Sanni kuvasi tapahtuman Carolinan videolle. Puheiden lopuksi vielä vanhemmat käyttivät puheenvuoroja, isät olivat huolestuneita kun konetta käytetään englannin kielellä suahilin sijaan ja tietysti varkauksia pelättiin. Sitten takarivistä ponkaisi aivan mahtava Mama keskelle aukiota ja karjaisi kädet pystyssä: "Onko meillä joku syy ettemme iloitsisi tästä! Olkaamme iloisia!!!"

Lapset olivat todella suloisia ja iloisia, he olivat oppineet surffailemaan nettissä yhdessä viikossa kuin vanhat tekijät. Lapset olivat viikon aikana videoineet ja kirjoittaneet esittelyn omista unelmistaan. Ensimmäisen lapsen unelma oli tulla yliopiston professoriksi. Sen ymmärsin hyvin, harmi kun muut unelmat jäivät kehnon suahilintaidon takia arvoitukseksi. Lapset saivat hienot stipendit ja kaikki valokuvattiin ja käteltiin. Vihreävalkoiset karkkipussin näköiset, mutta pomminkestävät hassut läppärit jäävät koulun käyttöön ja projektin ansiosta koululle vedettiin sähköt. Koululuokat ovat todella ankeita, joka toinen ikkuna on rikki, seinät ja lattia betonia, katossa höyläämättömät kakkosneloset ja niiden päällä peltikatto, sentään se. Mutta tunnelma oli mukava ja tilaisuus oikein kiva, pitkällisistä jorinoista huolimatta. Hienoa että Sanni ja Veikko pääsivät tutustumaan tavalliseen tansanialaiseen kouluun.