Hyvää syntymäpäivää

Hieno kakku Hasty Tastyn kondiittorilta. Piti olla neljän hengen pikkuinen kakku, mutta nyt ollaan syöty siitä jo kolmesti ja vielä sitä riittää.

Hyvää afrikkalaista syntymäpäivää Veikko-kulta!





Kameleontin ihmettelyä jonain iltana tammikuussa. Se sihisi äkäisesti!

Viimeisiä tunnelmia kotoa, Iringasta

Enää viikonlopun vietto edessä pakkaamisineen. Marialla on viimeinen työpäivä huomenna, hän tulee puolikkaaksi päiväksi lauantaina. Työnä ovat viimeiset pyykit, riisin keittämistä illaksi ja kodin valmistelu uusia asukkaita varten. Amerikkalainen vapaaehtoistyötä tekevä pariskunta on tulossa asumaan taloon meidän jälkeemme. Mies työskentelee puolipäiväisesti Tomin yksikössä, rouva on sairaanhoitaja ja aikoo myös työskennellä myöhemmin. He tulivat tänne tammikuun puolivälissä puolen vuoden jaksolle, olivat juuri silloin jääneet eläkkeelle. Yliopiston tehtävänä on antaa heille asunto, mutta omaa taloa ei ole tähän mennessä löytynyt. He ovat asuneet keskustan kerrostalossa kommuunissa ja ovat nyt mielellään tulossa tänne asumaan, omaan rauhaan. He haluavat Marian, Selemanin ja Jumannen jatkavan. Se on helpotus minulle, sillä olin aika huolissaan Marian jatkosta, mitään työpaikkaa ei ollut vielä ennen keskiviikkoa tiedossa.

Pari päivää sitten selvisi että yövartijamme nimi kirjoitetaan Jumanne, ei Jumanje. Hän on Tiistai! (Ei Perjantai!) Poika on varmaan syntynyt tiistaina. Koirakin oli aluksi vain koira, mutta nyt Jumanne on antanut sille nimen, Loki. Selemani on aiheuttanut pieniä pettymyksiä. Nuori mies kun on, niin vapaus ja raha helposti häntä turmelee. Kun lähdimme Arushaan pohjoisen retkellemme helmikuun alussa, jouduimme palaamaan kotiin tunnin päästä lähdöstä. Vahtimme olikin mennyt kotiin nukkumaan. Sitten seurasi kova puhuttelu ja loppuajan hän ilmeisesti vahti taloa ihan paikan päältä kuten oli sovittu. Maksoimme puolet päivävahtipalkasta hänelle kun tulimme Arushasta. Samalla viikolla hän tuli töihin vasta neljältä iltapäivällä ja oli kännissä. Hän väitti kirkkain (ja kiiltävin) silmin että hänellä oli malaria ja hän nukkui liikaa...

Muitakin muutoksia on Iringassa oloaikanamme tapahtunut. Ensin kaikki pikkukojut teiden varsilta räjäytettiin pois, maasait siirtyivät 15 km päähän kaupungista myymään korujaan ja käytettyjen kenkien kauppiaat siirtyvät myymään lakanalta torin laidalla. Katukuva siistiytyi kovasti. Lähimmässä pikkukeskustassamme Kihesassa tapahtui kuorma-auton jarrujen pettämisen takia paha onnettomuus, kahdeksan kuoli kun auto syöksyi kojukahvilaan. Kaikki kojut purettiin myös Kihesasta. Kaikkiin daladala-busseihin ja pikkutakseihin ilmestyi hämmästyttävästi yhdessä päivässä keltaiset numerotarrat, IR 142 jne. Nyt viralliset taksit on helppo erottaa epävirallisemmista. Poliisit pysäyttivät meidät pohjoisen matkallamme 5 kertaa, mutta eivät kertaakaan vaatineet meiltä rahaa. Onko korruptio katoamassa Tansanian poliisista?

Torin viereen rakennettiin betonista uudet torikojut, puinen torikatos jäi kyllä käyttöön. Uudella puolella hinnat ovat vähän suuremmat kuin puukatoksen alla. Inflaatio oli viime vuonna tuplasti kovempi kuin ennen, 10 %. Tämän meidän puolen vuoden oleskelun aikana Tomin palkka on pienentynyt 5% kun hinnat kipuavat ylöspäin. Kaasupullo on nyt 7000 tsh kalliimpi kuin alussa, exchange rate punnasta shillinkeihin on noussut kahdesta tuhannesta 2300 asti. Sama tietysti dollareista, vuokrammekin oli enemmän tämän vuoden puolella kuin viime vuonna.

Tansania kehittyy sittenkin. Usein vain meillä on ollut sellainen olo, että ihmiset haluavat tehdä kaiken samoin kuin aina ennenkin. Joka päivä syödään samaa ugalia, pellot puskevat maissia. Sadevettä ei kukaan kerää, vaikka Little Ruahasta nostettu hanavesi täällä ei ole kovinkaan herkkua. Kompostointi on tuntematon käsite ja samoin se, että muovi ei maadu. Semteman kylämme tienvieret kimmeltävät auringossa kuin timantteja olisi kylvetty. Opiskelijoiden luulisi olevan valistuneita, mutta ei, he juuri ne muoviset vesipullot maahan viskovat.

Kyläpäällikkömme Justin ja hänen vaimonsa Esther tulevat huomenna kylään. Ajattelin jutella heille tuosta roskaamisesta, muovista ja kompostimullasta. He ovat hyvin kiinnostuneita ja ajattelevat monesti uudenaikaisia ajatuksia. Ehkäpä Justin saa vaikka jotkut kylän siivoustalkoot aikaan.

Maanantaina Veikko täyttää 11 vuotta. Hän saa leijonanpään muotoisen täytekakun, kävin sen tänään tilaamassa. Juhlimme synttäriä jo sunnuntaina, sillä lennämme Dariin maanantaina, varsinaisena juhlapäivänä. Koneemme on todella retro DC-3. Niillä lennetään vielä täällä Afrikassa, kone taitaa olla yli 70-vuotias. Hauskaa ja jännittävää, tällä kertaa toivon lennon toteutuvan, sillä joulukuussahan se meiltä todella täpärästi peruttiin. Helpotuksen huokaus, auto jää tänne Iringaan. Ei tarvitse enää sillä lähteä pitkälle ja erittäin epävarmalle reissulle.

Hei hei Iringa

Käytiin Mufindissa, Southern Highlandin varsinaisilla alpeilla. Maisemat olivat jylhät, kumpuilevia vuoria, pilviä laaksoissa, iltapäivien rankkasateita. Matka kulki päätien jälkeen vielä mutaisia polkuja puolitoista tuntia jonnekin kauas. Maisemat olivat kuin itäsuomesta, havupuita, järviä ja kumpuilevia suoria teitä. Tie seuraili kilometrikaupalla hienoja teeviljelmiä, täältä tulee Tansanian hyvä tee. Ohitimme myös useita sahoja, puutavaraa oli tien varret väärällään, pääasiassa hassun pitkähapsuisen havupuun ja eucalyptuksen lautoja isoissa pinoissa. Perillä meitä odotti mökki takkoineen ja lautalattioineen, sekin kuin Suomesta, kotijärven rannalta.

Ensin lepäilimme, pidimme sadetta, pelasimme korteilla ja lapset pyöräilivät. Tapasimme Leenan, joka osoittautui Tomin kaukaiseksi serkuksi. Sitten nautimme ihanista maisemista, takkatulesta, hyvistä ruuista ja upeasta puutarhasta. Vihdoinkin ruusuja!

Tiistaina lähdimme ratsastamaan farmin hevosilla lampien ympäri ja oikeaan sademetsään. Näimme monia orkideoja muttemme oikein mitään eläimiä, sillä olimme yli 2000 m korkeudessa. Ratsastaminen oli tosi hauskaa, lapset tai Tomi allergioineen eivät olleet koskaan olleet aiemmin hevosen selässä, mutta niin vaan menimme kahden tunnin metsälenkin todella mäkisessä maastossa. Se oli todella elämys meille eikä Tomin nenäkään vuotanut. Sanni jäi haikailemaan, milloin pääsisi taas uudelleen ratsastamaan metsään.... ja Veikko harmitteli miksei me menty laukkaa kuten oikeat cowboyt? Mutaa, rimasiltoja ja mutkia alarinteissä oli niin paljon että se riitti seikkailuksi ainakin meille keski-ikäisille, ei niin hurjille.

Nyt ihmetellään miten saadaan kamat pakattua laukkuihin? Viikonloppuna tulevat vielä vierailulle naapurimme Justin ja Esther lapsineen, sitten koetamme päästä Dariin DC-3 lennolla Veikon 11. syntymäpäivän kunniaksi. Olemme varanneet neljäksi yöksi Bagamoyon rantamökin ja kahdeksi yöksi paikan autiolta saarelta, Lazy Lagoonista. Sitten raahaamme itsemme ja laukkukaravaanimme Nyereren kentälle ja pyrähdämme Suomeen.

Kuvia helmikuun reissulta

Karhunpentu - eiku hyeenatyttö Serengetissä. Massu on kurassa kun se makasi ojassa mahaa viilentääkseen. Viileässä mahassa ruoka ei sula niin nopeaan ja siitä riittää pitempään.




Naisia Kilokon maasaikylässä. Juttelu jäi aika vähiin sillä minä en osannut maa-kieltä eivätkä naiset kisuahilia tai englantia, harmi.




Simba Ngorongoron eläinakvaariossa. Leijonat olivat niin tottuneita autoihin, että lekottelivat autojen varjoissa.




Irente viewpointilla auringonlaskua katsomassa. Huom, ei kaidetta! Vieläkin vatsa nipistyy kasaan kun muistelen paikkaa. Maisema oli avara ja todella huikaiseva.

Pole pole

Toivon säilyttäväni jotakin tästä Iringan rauhallisesta elämänasenteesta kun pian palaamme Suomeen, täällä eletään pole pole. Tietenkin ympäröivä elämisen tyyli imaisee ihmisen kuin ihmisen ennen pitkää mukaansa, mutta toivon että se hetki ei tule ihan heti. Huomasimme selvän eron pohjoisen ja etelän välillä, täällä Tansaniassakin. Kävimme maan turistikeitaassa Arushassa ja siellä elettiin paljon kiihkeämmin. Liikenteessä oli kovat ruuhkat, ihmiset olivat kovanahkaisempia ja kaikessa oli kiireisempi sävy. Tuli Suomi mieleen, tai ainakin Helsinki. Kaupunki oli vehreä ja kaunis, mutta katukauppiaat olivat hyvin tunkeilevia ja osa selvästi jtnkin sekaisin päästään. Ei meillä täällä etelässä!

Matkalla yövyimme Moshissa ja näimme Kilimanjaron, pilvet hälvenivät illalla ja vuori paljastui muutama lumivirta huipullaan. Upea näky ilta-auringossa. Kansallispuistojen ajelut kestivät kuusi päivää ja näimme upeita maisemia ja paljon paljon eläimiä. Gnuiden vaellus oli juuri nyt Serengetin eteläpuolella ja näimme valtavia laumoja gnuita ja seeproja, seassa Thomsonin ja Grantin gaselleja.

Matkan huippukohtia olivat ennakko-odotusten mukaan Serengetin ruohotasanko ja laskeutuminen Ngorongoron kraatterin pohjalle, jossa näimme sarvikuonoja. Kaunein maisema, jonka olen nähnyt! (Suomenlahden ja Ahvenanmeren saarien ja luotojen veroinen!) Viihdyimme myös telttamajoituksissa Seronerassa ja kraatterin reunalla Simba campissä. Tavallinen retkitelttailu oli jännää kun hyeenat kiljuivat yöllä ja vessaan ei uskaltanut mennä neljän aikaan kun norsut nassuttivat ruohoa teltta-alueen reunalla. Erittäin ylellisiä olivat yöt tented campeissä, isoissa 60 m2 teltoissa, joissa on sisällä upeat huonekalut ja kylppärit. Illallisilla tarjoiltiin erinomaisia ruokia, jopa ranskalaiseen tyyliin.

Kotimatkalla pysähdyimme Lushotossa ja kävimme Irente Viewpointilla. Se on 1500 m korkea jyrkänne josta jotkut hurjat käyvät hyppäämässä liitovarjoilla. Serpentiinitietä ylös vuorelle kesti ajaa tunnin. Ensimmäistä kertaa pelkäsin Afrikassa sillä näköalapaikka oli kaareva kuin jättiläisen otsa ja minkään kaiteen pystyttämistä ei oltu nähty tarpeelliseksi. Ja aina silloin tällöin joku suistuu alas kuolemaan. Opaspojat keikkuivat ihan reunalla ja minä vartioin Veikkoa kuin heikkopäinen. Häntä ei pelottanut ollenkaan!