Viimeisiä tunnelmia kotoa, Iringasta

Enää viikonlopun vietto edessä pakkaamisineen. Marialla on viimeinen työpäivä huomenna, hän tulee puolikkaaksi päiväksi lauantaina. Työnä ovat viimeiset pyykit, riisin keittämistä illaksi ja kodin valmistelu uusia asukkaita varten. Amerikkalainen vapaaehtoistyötä tekevä pariskunta on tulossa asumaan taloon meidän jälkeemme. Mies työskentelee puolipäiväisesti Tomin yksikössä, rouva on sairaanhoitaja ja aikoo myös työskennellä myöhemmin. He tulivat tänne tammikuun puolivälissä puolen vuoden jaksolle, olivat juuri silloin jääneet eläkkeelle. Yliopiston tehtävänä on antaa heille asunto, mutta omaa taloa ei ole tähän mennessä löytynyt. He ovat asuneet keskustan kerrostalossa kommuunissa ja ovat nyt mielellään tulossa tänne asumaan, omaan rauhaan. He haluavat Marian, Selemanin ja Jumannen jatkavan. Se on helpotus minulle, sillä olin aika huolissaan Marian jatkosta, mitään työpaikkaa ei ollut vielä ennen keskiviikkoa tiedossa.

Pari päivää sitten selvisi että yövartijamme nimi kirjoitetaan Jumanne, ei Jumanje. Hän on Tiistai! (Ei Perjantai!) Poika on varmaan syntynyt tiistaina. Koirakin oli aluksi vain koira, mutta nyt Jumanne on antanut sille nimen, Loki. Selemani on aiheuttanut pieniä pettymyksiä. Nuori mies kun on, niin vapaus ja raha helposti häntä turmelee. Kun lähdimme Arushaan pohjoisen retkellemme helmikuun alussa, jouduimme palaamaan kotiin tunnin päästä lähdöstä. Vahtimme olikin mennyt kotiin nukkumaan. Sitten seurasi kova puhuttelu ja loppuajan hän ilmeisesti vahti taloa ihan paikan päältä kuten oli sovittu. Maksoimme puolet päivävahtipalkasta hänelle kun tulimme Arushasta. Samalla viikolla hän tuli töihin vasta neljältä iltapäivällä ja oli kännissä. Hän väitti kirkkain (ja kiiltävin) silmin että hänellä oli malaria ja hän nukkui liikaa...

Muitakin muutoksia on Iringassa oloaikanamme tapahtunut. Ensin kaikki pikkukojut teiden varsilta räjäytettiin pois, maasait siirtyivät 15 km päähän kaupungista myymään korujaan ja käytettyjen kenkien kauppiaat siirtyvät myymään lakanalta torin laidalla. Katukuva siistiytyi kovasti. Lähimmässä pikkukeskustassamme Kihesassa tapahtui kuorma-auton jarrujen pettämisen takia paha onnettomuus, kahdeksan kuoli kun auto syöksyi kojukahvilaan. Kaikki kojut purettiin myös Kihesasta. Kaikkiin daladala-busseihin ja pikkutakseihin ilmestyi hämmästyttävästi yhdessä päivässä keltaiset numerotarrat, IR 142 jne. Nyt viralliset taksit on helppo erottaa epävirallisemmista. Poliisit pysäyttivät meidät pohjoisen matkallamme 5 kertaa, mutta eivät kertaakaan vaatineet meiltä rahaa. Onko korruptio katoamassa Tansanian poliisista?

Torin viereen rakennettiin betonista uudet torikojut, puinen torikatos jäi kyllä käyttöön. Uudella puolella hinnat ovat vähän suuremmat kuin puukatoksen alla. Inflaatio oli viime vuonna tuplasti kovempi kuin ennen, 10 %. Tämän meidän puolen vuoden oleskelun aikana Tomin palkka on pienentynyt 5% kun hinnat kipuavat ylöspäin. Kaasupullo on nyt 7000 tsh kalliimpi kuin alussa, exchange rate punnasta shillinkeihin on noussut kahdesta tuhannesta 2300 asti. Sama tietysti dollareista, vuokrammekin oli enemmän tämän vuoden puolella kuin viime vuonna.

Tansania kehittyy sittenkin. Usein vain meillä on ollut sellainen olo, että ihmiset haluavat tehdä kaiken samoin kuin aina ennenkin. Joka päivä syödään samaa ugalia, pellot puskevat maissia. Sadevettä ei kukaan kerää, vaikka Little Ruahasta nostettu hanavesi täällä ei ole kovinkaan herkkua. Kompostointi on tuntematon käsite ja samoin se, että muovi ei maadu. Semteman kylämme tienvieret kimmeltävät auringossa kuin timantteja olisi kylvetty. Opiskelijoiden luulisi olevan valistuneita, mutta ei, he juuri ne muoviset vesipullot maahan viskovat.

Kyläpäällikkömme Justin ja hänen vaimonsa Esther tulevat huomenna kylään. Ajattelin jutella heille tuosta roskaamisesta, muovista ja kompostimullasta. He ovat hyvin kiinnostuneita ja ajattelevat monesti uudenaikaisia ajatuksia. Ehkäpä Justin saa vaikka jotkut kylän siivoustalkoot aikaan.

Maanantaina Veikko täyttää 11 vuotta. Hän saa leijonanpään muotoisen täytekakun, kävin sen tänään tilaamassa. Juhlimme synttäriä jo sunnuntaina, sillä lennämme Dariin maanantaina, varsinaisena juhlapäivänä. Koneemme on todella retro DC-3. Niillä lennetään vielä täällä Afrikassa, kone taitaa olla yli 70-vuotias. Hauskaa ja jännittävää, tällä kertaa toivon lennon toteutuvan, sillä joulukuussahan se meiltä todella täpärästi peruttiin. Helpotuksen huokaus, auto jää tänne Iringaan. Ei tarvitse enää sillä lähteä pitkälle ja erittäin epävarmalle reissulle.