Pole pole

Toivon säilyttäväni jotakin tästä Iringan rauhallisesta elämänasenteesta kun pian palaamme Suomeen, täällä eletään pole pole. Tietenkin ympäröivä elämisen tyyli imaisee ihmisen kuin ihmisen ennen pitkää mukaansa, mutta toivon että se hetki ei tule ihan heti. Huomasimme selvän eron pohjoisen ja etelän välillä, täällä Tansaniassakin. Kävimme maan turistikeitaassa Arushassa ja siellä elettiin paljon kiihkeämmin. Liikenteessä oli kovat ruuhkat, ihmiset olivat kovanahkaisempia ja kaikessa oli kiireisempi sävy. Tuli Suomi mieleen, tai ainakin Helsinki. Kaupunki oli vehreä ja kaunis, mutta katukauppiaat olivat hyvin tunkeilevia ja osa selvästi jtnkin sekaisin päästään. Ei meillä täällä etelässä!

Matkalla yövyimme Moshissa ja näimme Kilimanjaron, pilvet hälvenivät illalla ja vuori paljastui muutama lumivirta huipullaan. Upea näky ilta-auringossa. Kansallispuistojen ajelut kestivät kuusi päivää ja näimme upeita maisemia ja paljon paljon eläimiä. Gnuiden vaellus oli juuri nyt Serengetin eteläpuolella ja näimme valtavia laumoja gnuita ja seeproja, seassa Thomsonin ja Grantin gaselleja.

Matkan huippukohtia olivat ennakko-odotusten mukaan Serengetin ruohotasanko ja laskeutuminen Ngorongoron kraatterin pohjalle, jossa näimme sarvikuonoja. Kaunein maisema, jonka olen nähnyt! (Suomenlahden ja Ahvenanmeren saarien ja luotojen veroinen!) Viihdyimme myös telttamajoituksissa Seronerassa ja kraatterin reunalla Simba campissä. Tavallinen retkitelttailu oli jännää kun hyeenat kiljuivat yöllä ja vessaan ei uskaltanut mennä neljän aikaan kun norsut nassuttivat ruohoa teltta-alueen reunalla. Erittäin ylellisiä olivat yöt tented campeissä, isoissa 60 m2 teltoissa, joissa on sisällä upeat huonekalut ja kylppärit. Illallisilla tarjoiltiin erinomaisia ruokia, jopa ranskalaiseen tyyliin.

Kotimatkalla pysähdyimme Lushotossa ja kävimme Irente Viewpointilla. Se on 1500 m korkea jyrkänne josta jotkut hurjat käyvät hyppäämässä liitovarjoilla. Serpentiinitietä ylös vuorelle kesti ajaa tunnin. Ensimmäistä kertaa pelkäsin Afrikassa sillä näköalapaikka oli kaareva kuin jättiläisen otsa ja minkään kaiteen pystyttämistä ei oltu nähty tarpeelliseksi. Ja aina silloin tällöin joku suistuu alas kuolemaan. Opaspojat keikkuivat ihan reunalla ja minä vartioin Veikkoa kuin heikkopäinen. Häntä ei pelottanut ollenkaan!