sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Läksiäisiä ja haikeaa tunnelmaa


Toiseksi viimeinen viikonloppu on jo sunnuntaissa. Pidimme kuudet läksiäiset tällä viikolla ystävien ja sukulaisten kanssa. Kaikki lapset olivat viikonlopun meillä, söimme juhlapäivällisen, lammaspaistia ja valkosipuliperunoita perinteisin lisukkein. Ruoka onnistui valtavan hyvin, kiitos Ninalta Inkoosta saamieni täydellisten perunoiden! Nyt on haikea tunnelma kun lapset lähtivät junalla Turkuun ja tapaamme seuraavan kerran maaliskuussa.

Ellan, mummun ja papan tulo on varmistunut. He tulevat Amsterdamin kautta Dar es Salaamiin joulukuun 11. päivä ja lähtevät samaa kautta takaisin Suomeen 29. joulukuuta. Se on hieno juttu! Menemme Dariin heitä vastaan samana päivänä ja olemme hotellissa yötä. Sen jälkeen olisi hieno tilaisuus käydä Sansibarilla katsomaassa Stone Townia ja valkoisia hiekkarantoja. Selvitellään vaihtoehtoja kun pääsemme perille Iringaan. On vielä auki millä kuljemme, omalla autolla, osa bussilla vai jopa pienlentokoneella, lentoliikenne Iringan on aloitettu. Sansibarille pääsee laivalla ja lentäen.

Lähtövalmistelut ovat edenneet vauhdilla. Tänä viikonloppuna tyhjensimme Veikon huoneen kaappeja vuokralaistamme Kyöstiä varten, laitoimme pyörät ja trampoliinin talvivarastoon ja siivosimme pihaa. Vielä tyhjennämme keittötä, eteistä, kylppäriä ja vessoja ylimääräisestä kamasta. Ihan kuin tämä olisi pieni muutto, se hyvä, että olen heittänyt paljon turhaa roinaa pois ja kaappeihin tulee tilaa. Tomi siivosi ulkovaraston ja selvisi, että olemme heittäneet yhden matkalaukuistamme pois pari vuotta sitten. Yhden laukun vaje siis. Ensi viikolla käydään laukkukaupassa ja otamme kaiken varalta meistä kaikista passikuvat. Jos vaikka niitä tarvitaan viisumiin tai muualle.

Luin eilen illalla vanhoja Mondolehtiä, Afrikkajuttuja niistä. Sain vähän matkakuumetta nostettua, mikä on ihan terveellinen juttu. Ettei kaikki ole vain puurtamista ja ryysäämistä vaan vähän myös ihanaa keveyttä erilaisen talven edessä.

Tomi kirjoitti viimeksi motiiveistaan. Jäin itsen miettimään miksi minä haluan lähteä Afrikkaan... kunnes löysin Veikon huoneen kaapista kaksi 50 vuotta vanhaa karttaa, jotka olin ostanut antiiikkikaupasta monta vuotta sitten. Japanin kartan muistin olevan olemassa, mutta olin unohtanut, että toinen ostamani kartta oli Tansania. Haave on ollut olemassa tosi pitkään- ehkä yli 30 vuotta. Ensimmäisen lähtölaukauksen antoivat Peppi Pitkätossu Kurrekurredut-saarella ja 1970-luvun luontodokumentit, joissa leopardi juoksi antilooppia kiinni savannin pöllytessä. Sitten lukiolaisena lukemani monet André Brinkit, Karen Bliksenit ja Minun Afrikkani -elokuva. Sen romantiikka Denys Finch-Hattonin hahmossa, kikujut ja itsenäinen taipumaton nainen vaikeissa olosuhteissa. Muistan myös dokumentin simpanssitutkijasta Jane Goodallista Gomben sademetsistä Tansaniasta.

Viime marraskuussa Tomi tuli Kolin kongressista ja kertoi Erkin ehdottaneen hänelle Tansaniaa, Matti olisi tulossa pois sieltä ja paikka jäisi vapaaksi. Ensimmäinen reaktioini oli nopea "ei se onnistu" ja täysi unohdus koko asiaan. Sitten joulupukki toi Veikolle karttapallon ja pyörittelimme sitä Veikon kanssa aattoiltana. Katselimme Afrikkaa ja kerroin Veikolle, että Tomille ehdotettiin töitä Tansaniasta. Veikko innostui asiasta tuttuun tapaansa samalla sekunnilla ja siirryimme heti pohtimaan safareita, norsuja, kirahveja ja leijonia. Tomi innostui, Sanni ja Ella olivat varautuneita. Sitten tapasimme Tumainin rehtorin, Sakke hyväksyi lasten lähdön ja asiat lähtivät rullaamaan. Jäljellä on yhdeksän aamua.

Jollei minua jäytäisi eräänlainen koti-ikävä, olisin valmis viettämään koko elinikäni itämailla. (M. A. Castrén)