Matka sujui siis helposti, lukuun ottamatta Veikon, Sannin ja Minnan pientä matkapahoinvointia, joka selittyneen suurimmalta osalta väsymyksestä, kun kukaan ei saanut nukuttua lentokoneessa matkan aikana. Minulle oli lisäksi flunssan alkua, joka alkoi lähtöpäivän aamuna. Oli jännittävää täytellä Dar es Salaamin kentällä terveydentilaa koskevaan tarkkaa kaavaketta, jossa vannoin että nenäni ei vuoda enkä yski. Varsinkin kun terveydentarkistuspiste, jonka työntekijä keräsi kaavakkeet, oli viiden metrin päässä. Kun terveydentilan kyselykaavakkeen lisäksi täytimme maahantulokaavakkeet ja viisumien anomuskaavakkeet kaikille neljälle niin aikaa kului ja kului ja minä pelkäsin pahinta eli suurta yskäkohtausta koko ajan. No ehkä psykologisella tilanteella oli sellainen vaikutus että en kertaakaan yskinyt enkä niistänyt Darin kentällä.
Päästessämme laukkujemme kanssa ulos lentokentältä, olimme todella tyytyväisiä, kuljettajamme oli meitä vastassa ajoissa ja kaikki matkatavaramme olivat tallella!
Darissa lähdimme ensimmäisenä tapaamaan suurlähettilästä, joka toivoi että kaikki pitempään Tansaniassa oleskelevat käyvät hänen luonaan tutustumassa. Siellä tapasimme myös Erkin, joka on koko tämän työmatkan mahdollistaja: hän kyseli mahdollisia Tansaniaan lähtijöitä viime syksynä ja minä vastasin myöntävästi. Konsulaatin jälkeen kävimme syömässä ja sitten kuskimme poimi vielä yhden opettajan mukaansa ja lähdimme kohti Iringaa. Kello oli kuitenkin jo lähes kaksi ja päätimme, että yöpyisimme matkalla Morogoron hotellissa Morogorossa, joka on Darin ja Iringan puolessa välissä. Tämä oli hyvä päätös, koska ajamiseen autolla Darista Iringaan menee noin yleensä noin kahdeksan tuntia ja meillä Darsista ulospääsyyn meni jo toista tuntia ruuhkien takia.
En ole ikinä nähnyt yhtä sekamelskaista liikennettä ja huimaan menoa kuin Darissa: autot, kuorma-autot, bussit, mopot, polkupyörät ja jalankulkijat viilettävät kymmenen sentin päästä toisistaan. Pieni virhe pyöräilijältä tietäisi hänen varmaa kuolemaa, sama kohtalo olisi tiedossa myös mopoilijalle. Mahdoton ruuhka toisaalta piti ajonopeudet aika alhaisina kun kaupungin keskustassa eteenpäin pääsi nopeammin kävellen kuin autolla.
Lopulta pääsimme ulos kaupungista ja viiden tunnin päästä määränpäähämme Morogoron hotelliin. Hotellissa ei ollut enää isoja huoneita jäljellä, mutta onneksi saimme varattua yhden sviitin ja yhden yhdenhengen huoneen, missä sänky oli tarpeeksi leveä yhdelle aikuiselle ja lapselle. Pääsimme vihdoinkin nukkumaan valvottuamme koko yön.
Aamulla matkamme jatkuin kohti Iringaa Mikumi-kansallispuiston läpi. Kansallispuistossa näimme ensimmäisen kerran villieläimiä; eivät ne tosin kovin villeiltä vaikuttaneet kun otukset olivat syömässä tien vieressä kasveja tai sitten tonkimassa busseista heitettyjä roskia.
Näimme paviaaneja, elefantteja, kirahveja, antilooppeja, puhveleita ja petolintuja. Paikallinen kuskimme ja paikallinen opettajakin olivat iloisia näkemästään, kuulemma virallisen retken tekeminen luonnonsuojelualueelle maksaa niin paljon ettei täkäläisillä ole varaa käydä niissä.
Saavuttuamme Iringaan pääsimme lopulta näkemään varaamamme talon. Kuten keskusteluiden perusteella oli selvää, talo oli juuri valmistunut ja hienossa kunnossa, mutta piha oli pahasti kesken, lähinnä sekavannäköistä karua maata, jossa on muutama pieni puuntaimi. Saas nähdä jäämmekö tähän taloon koko oleskelumme ajaksi. Illalla minulla alkoi ripuli, joka jatkuu edelleen. Syön ja nukun normaalisti, mutta aina välillä mahani porisee ja sitten tulee pakottava tarve vessassa käynnille. Onneksi muut ovat terveitä.
Kävimme perjantaina koko perheen voimalla yliopistolla tutustumassa hallintohenkilökuntaan. Maanantaina aloitan työt, jännittävää nähdä miten minuun suhtaudutaan. Maanantaina taloudenhoitajamme aloittaa työt, saas nähdä miten Minna onnistuu hänen kanssaan, taloudenhoitajan englanninkielentaito ei ole kaksinen.
