Varkaita! Osa II

Lauantaiyö ja varas oli taas liikkeellä. Heräsimme kahdelta yöllä vartijamme huutoon. Hän juoksi talon viertä, huusi ja puhalsi pilliin. Arvasimme että viime viikon varas on tullut takaisin. Tomi hiippaili vähän käytävässä, mutta ulos emme tietenkään uskaltautuneet, emme oikein nähneet mitään pilkkopimeässä. Piha hiljeni ja jatkoimme uniamme, koirakin rupesi nukkumaan. Aamulla selvisi, että Yumanje oli nähnyt varkaan pellolla tulossa meille päin. Varas oli pelästynyt meteliä ja pilliä niin että oli heittänyt saalissäkkinsä peltoon ja pötkinyt pakoon. Saaliina hänellä oli iso kasa märkiä miesten housuja, pari paitaa ja neljät sandaalit. Oli ollut aikuinen mies ja yksin liikkeellä. Pyykkivaras! Tavarat odottavat noutajiaan nyt meidän kuistilla, kiitos terhakan vartijamme. Kai varas oli luullut saavansa kuulan peräänsä kun juoksi niin kiireesti pakoon. Hyvä. Nyt uskallamme jättää kotimme turvallisemmin mielin pohjoisen matkan ajaksi.

Jälkipeli

Sandaalivarkaus on herättänyt suurta kiinnostusta. Apulaiset ovat olleet ihmeissään, Mariakin kävi katsomassa aitaan leikattua aukkoa kolmeen kertaan ja päivitteli käsi poskella. Selemani vahti koko illan aidalla eikä joutanut tehdä puutarhatöitä lainkaan.

Seuraavana iltana kello 6:00 pm pihaan marssi avoimesta portista kymmenen vartiointiliikkeen miestä - mustat vaatteet, musta baretti ja maihinnousukengät, kahdella jopa kaulassa pumppuhaulikko (asiantuntijalausunto, minen niistä ymmärrä). Outoa porukkaa, kuin yhdestä puusta kaikki miehet, hiilen värinen iho, ehkä samaa pimeää pelkäämätöntä heimoa? Tervehtimisen kanssa oli vähän niin ja näin eikä puheesta saanut mitään tolkkua. Emme tiedä mistä tieto varkaudesta oli heille kiirinyt, vaihtoehdot ovat talon omistaja, yövartija-Yumanje itse tai Semteman kylämme päällikkö. Kaikki ihmettelivät tovin aidan koloa. Meille jäi epäselväksi missä vartijamme oli, oliko hänet hyllytetty vai mitä on tapahtunut kun poika ei ollut mukana. Saimme tietää että hän on joko bush, bus tai Dar???

Eilen paikalle tuli sama poppoo, tällä kertaa pikkuisen Datsunin lavalla. Mukana oli neljä saksanpaimenkoiraa, kolme urosta ja yksi rauhallinen narttu. Uroksilla oli kuonokopat ja niitä ei ollut koulutettu millään lailla, enintään lyöty. Kaksi isoa urosta repi remmistä sinne tänne ja katseet olivat sekopäiset. Kolmantena uroksena lavalla oli sama iso pentu, joka oli meillä marraskuussa. Osoittelin koiraa ja kerroin sen olleen täällä ennenkin ja tuntevan meidät. Ei se ole mikään kovin terävä, nätisti sanottuna, mutta parempi näin, ei tarvi itse pelätä omalla pihalla. Siellä se koirapoika kökötti koko ajan paikatun aidan kulmassa ja murisi välillä pitkin yötä. Olisikohan nähnyt sammakon tai raidallisen hiiren? Rosvoja ei ole näkynyt.

Varkaita!

Auts, sunnuntaiaamuna huomasimme että voro oli iskenyt. Joku näppärä varas oli seurannut milloin menemme nukkumaan, tullut pihamme etäisimpään nurkkaan vartijasta nähden ja leikannut aukon verkkoaitaan. Sieltä pienikokoinon rosvo oli hiipinyt Veikon huoneen avoimen ikkunan ohi etuovelle ja vienyt Tomin Henry Lloydsin purjehdussandaalit, koko 44. Ei ole monella täällä niin suurta jalkaa. Vartija ei ollut kuullut mitään ja olikin illalla kun tapausta selviteltiin todella hermostunut ja noloissaan. Pelkäsi ehkäpä jopa työnsä puolesta. Vartiointiliike on velvollinen korvaaman, muttemme tiedä ilmoitammeko mitään, sillä kenkien hinta on vartijan kahden kuukauden palkka, kukapa muu sen maksaisi kun poikaparka itse.
Veikon ja minun sandaalini olivat myös ulkona, mutta säästyivät, sillä keittiön portaille varas ei ollut uskaltanut mennä, sieltä näkyy vartijan penkille. Olemme lähdössä pohjois-Tansaniaan kahden viikon matkalle, ehkäpä viemme tietokoneet ja kitaran säilytykseen tuttavaperheeseen siksi aikaa. Selemani on matkamme ajan päivävartijana, joten täällä on koko ajan joku pitämässä taloa silmällä, ellei sitten nuku.

Auto on jälleen rikki. Toivottavasti se saadaan ajokuntoiseksi ennen reissua. Mälsää lähteä 2000 km reissulle kun autosta on aika epävarma olo. Onhan se ollut muutaman sadan kilometrin välein aina jostain päin hajalla, ja varsin vakavia vikoja. Onneksi perillä Arushassa meitä odottaa toinen kyyti. Olemme ottaneet pienen ja luotettavan safariyhtiön järjestämän matkan, siihen kuuluu auto varusteineen, opas/kuski, kokki, pääsymaksut ja majoitus ruokineen. Mukavaa kun ei tarvitse itse ajaa tai suunnistaa, Serengetissä ei ole kunnollisia opasteita ja eksyminen yksin siellä olisikin aika seikkailu. Eniten odotan Ngorongoron kraatterin maiseman näkemistä, onko se maailman kaunein maisema niin kuin sanotaan?

Kuvia joulukuun reissuilta

Mnemba Atollin vesillä kaloja katselemassa


Tytöt hennapajassa



Perhepotretti Game Driven tauolta Ruahajoen rantapenkalla


Ruahan safarilla


Pukki osasi tulla tänne Afrikkaan



Punaisella vuorella

Sadetta ja ahkerointia

Koulutyö jatkuu. Lapset tekevät jo viimeisiä sivuja matematiikkaa, ranskassa on vielä jonkin verran hommia jäljellä. Sanni perehtyy 6. luokan maantiedon aiheisiin, piirrämme, luemme ja kirjoitamme. Sanaluokat kertasimme jo toistamiseen. Olemme lopulta päässeet hyvin työn makuun vaikka loppiaisviikolla oli pieniä käynnistymisvaikeuksia.

Tiistaina täällä oli Sansibarin itsenäisyyspäivä, Mapinduzi ya Zanzibar. Sen kunniaksi ajoimme Isimilan Stone Age museoon parikymmentä kilometriä Iringasta etelään. Kivikaudella paikalla on ollut järvi ja sen rantamailla on asunut väkeä, metsästäjiä joiden työkaluja oli näytteillä. Työkaluihin sai koskea! Käsikirves ja ritsakuti painoivat todella paljon, nykyihmisen lihaksilla ei kauaa työskenneltäisi. Teimme tunnin kierroksen maastossa ja kuljimme valtavan rotkon läpi joenpohjaa myöden. Kanjonista pehmeä maa-aines oli syöpynyt pois ja jäljellä oli kymmen metriä korkeita kivipilareita. Hieno paikka!

Sadekausi on räjäyttänyt pihamme vihreään loistoon, daalioita ja auringonkukkia leikkaan aamuisin maljakkoon. Kaikki on nyt kaunista ja karu tulomaisema on muisto vain. Selemani teki jopa kolme pientä perunapenkkiä meille, saamme sitten uudet perunat ennen lähtöä. Joulun alla kylvämiäni herneitä on jo maisteltu, samoja ovat kuin siellä kotimaassa! Aamuisin on hämärää koska päivä alkaa sumussa, vuoret peittyvät matalalla roikkuviin pilviin. Kahdeksan maissa aurinko alkaa paistaa. Juuri kun Maria saa pyykit narulle, silloin tulee iso sade, mvua. Taivas mustuu ja sade alkaa kertaheitolla, jos on tontin perällä ensimmäisten pisaroiden pudotessa tulee todella kiire, silloin kannattaa juosta sisälle täyttä häkää jos aikoo pysyä kuivana. Parin tunnin sateen jälkeen saattaa taas paistaa tai sitten ei.

Veikko on saanut kavereita ja kiitää ulkona myöhään iltaan. Paras kaveri on kyläpäällikön 13-vuotias poika Allen. Porukkaan kuuluu kymmenen poikaa, pieni ja iloinen, jättitakkinen, outo Dendere ja monia muita. Pojat oleilevat kivillä, rakentavat ritsoja, uittavat veneitä, pitävät sadetta ja juttelevat englanniksi. Veikko oppii myös tärkeitä kisuahilin sanoja: ritsa = manat, viidakkoveitsi = panga.




Kuva Isimilan kanjonista 12.1.2010

Ei aika mennyt koskaan palaa

Matkaa on jäljellä enää reilut kaksi kuukautta. Meille on tietenkin kirkastunut ajan täällä olevan vain lyhyt pyrähdys. Olemme tottuneita elämään täällä ja välillä tuntuu sitä, että aikaa on jäljellä hyvin vähän. Laskemme tekemisiämme jo viikoissa, emme enää kuukausissa. Juuri nyt koulutyöhön tarttuminen vaatii ponnistusta. Ollaan terveitä ja levänneitä, ei vaivaa koti-ikävä, mutta silti ajatukset poikkeavat aina hetkeksi Helsinkiin ja maaliskuun jälkeiseen elämään. Kuuntelemme Lissun ja Matin lähettämää haikeaa levyä iltaisin, se sopii tähän tunnelmaan, joka valtasi meidät kun vieraamme lähtivät ja hieno ja touhukas loma päättyi.

Tässä pieniä pilkahduksia lomamme parhaimmista paloista:
* Bagamoyon hiekkaranta Intian valtameren rannalla ja upea puutarha jossa lekottelimme loman päätteeksi. Tulipuut, palmut, köynnökset ja runsas vehreys. Merivesi oli 40 asteista!
* Jouluaatto, porkkanalaatikko, perunalaatikko, white fish, mangosalaatti, uunipunajuuret, Niko-elokuva, vaatimattomat mutta niin mukavat lahjat.
* Ellan ja Sannin hullunpäiväkirjat, naurua yöaikaan.
* Daladala-bussimatka melkoisen röntsäisellä paikallisella menopelillä Iringasta Bagamoyoon, yhdeksän tunnin elämysmatka.
* Sukellusretki Mnemba-atollin koralliriutalla, kelluminen kalaparvissa, delfiinit, pallokalat, papukaijakalat, klovnikalat, merikäärmeet ja meritähdet. Turkoosi kirkas vesi ja siellä kaikki hiljainen elämä, kaikki sateenkaaren kirkkaimmat värit, lähimpänä oman hengityksen puhina. Veikko, Ella ja Tomi menivät taitavina omia reittejään. Me ylitimme Sannin kanssa itsemme, noviiseina osasimme sittenkin ja olemme ylpeitä! Kolmet pohkeet paloivat, mutta mitä siitä.
* Sansibarin vesi johon heittäydyimme kuin pumpuliin, aurinko nousi ja aurinko laski, dhow-veneet ja mustekalojen kalastajat harppuunoineen.
* Veikko on metsästänyt oikeaa meren väriä naismuistin mukaan 7 vuotta, nyt hän löysi sen. Läpikuultavaa, turkoosia, vaaleaa sinistä, heinäkuisen kaurapellon pieni häivähdys. Pinnalla pelkää valoa.
* Lentomatka Sansibarilta yli Tansanian omaan kotikaupunkiin Iringaan lentäjänämme tosikiva suomalainen Juuso.
* Vehreän punaisen vuoren kävelyretki. Olin kaksi kuukautta ihaillut punaista kukkulanrinnettä ruokailuhuoneemme ikkunasta. Tapaninpäivänä teimme kävely- ja kiipeilyretken sinne ja löysimme upean paikan. Jättiläisen kiviä, punaiset liljat kukkivat, pensaat työnsivät tuoreita versojaan ja mikä parasta, ei akasiaa lainkaan. Emme saaneet naarmun naarmua emmekä piikkejä kenkien pohjiin.
* Hippojen röhkintä Ruahajoessa, yöllinen nassutus ja lätistelevä raskas käynti mökkiemme edustalla, Ella veti vaan sikeitä ja me muut pompimme pystyyn.
* Suuret kirahvi-, seepra- ja impalalaumat, jotka näimme Msembessä joen rantapuistikossa. Kuin mansikkana kakkuun löysimme vielä komean kruunukurkipariskunnan aterialta kosteikon reunassa.
* Meriruuat, kuningasravut, mustekalat, hummerit, valkosipulipihvit, hedelmät.
* Hassu hetki jenkkiläismäisessä intiaanipäällikköravintolassa Dar es Salaamissa, kuin olisi ollut hetken Suomessa jättikauppakeskuksessa eikä Afrikassa lainkaan.

Tansanian monipuolisuus ei lakkaa hämmästyttämästä. On tasankoa, vuoristoa, jokia, meri, järviä, peltoja ja metsiä. Rikkautta ja köyhyyttä. Ystävällisyyttä, iloa ja ahnetta korruptoituneisuutta. Valtava eläimistö ja kasvillisuus, kuivuutta, paahdetta ja rankkaa sadetta. Kaunista ja todella rumaa. Raikkaita tuoksuja, värejä ja valoa. Tähtitaivas, selällään kellottava kuu. Roskia, savua ja likaisia tienvieriä. Pullottavia napoja, paljaita jalkoja ja kimaltavia jakkupukuja koruineen. Ihana maa.

Lasten kanssa on juteltu paljon Suomen ja Tansanian eroista, tänään Suomi on hieman kyllä voitolla. Kaulaa tulee Suomen vaihtelevista vuodenajoista, sähkön ja veden toimivuudesta sekä siitä että Suomessa myydään ilotulitteita.