Antinpäivän aamuhetki

Perhe vielä nukkuu. Minä istun koneen ääreen nautiskellen kolmesta syntymäpäivälahjaksi saamastani hapankorpusta. Pakettia on vieläkin jäljellä, säästäväiset nautinnot! Aamuni ovat muuttuneet kovasti sitten kotoa lähtömme, aamupyöräily on vaihtunut aamuleipomiseen. Kuuden jälkeen lähes joka aamu teen taikinaa, tänään leivon aamupalalle porkkanasämpylöitä. Ensin oli suuri ihmetys eineksien ja sen mukana myös leivän puuttuminen kaupoista täällä Tansaniassa. Ainoa leipä mitä saa on joko 3 cm tai 3 mm viipaleiksi sattumanvaraisesti viipaloitu paahtoleipä, joka homehtuu ensimmäisen päivän jälkeen. Ensimmäiset viipaleet eivät mahdu paahtimeen, toiset pilppuuntuvat niin ettei niitä voi sinne laittaa.

Kukkojen keikunaa ei enää kuule, kaikkeen "meluun" korva tottuu. Sen sijaan kuulen aamuisin lintujen sirkutuksen. Lintuja on paljon huikean hyönteistarjoilun takia, jopa kolibreja. Kärpäsiä imaisee sisään satoja jos vaan erehtyy pitämään keittiön ovea ulos auki. Senkin pärinän kuulee korvissaan, kärpäsiä on nyt paljon ja ne ovat nopeita. Kaksi palkkametsästäjäämme tappoi yhtenä iltapäivänä 120 kärpästä.

Eilen vietettiin 1. adventtia tanskalaisella koululla joululauluja laulaen ja askarrellen. Teimme ihanat kynttilänjalat tanskalaisen pitkän perinteen mukaisesti (kaikkia paloturvallisuussääntöjä varmasti uhmaavat värkit). Puuviipaleelle kynttilä, savea ja siihen kuivattuja siemeniä ja oksia koristeeksi. Kaunista. Ehkäpä joulutunnelma alkaa tästä pienestä idusta kasvamaan kun kerran valoa, vettä ja lämpöä on riittävästi.

Sijoitusuutisia

Minut nimitettiin ajalle 1.10.2009-31.9.2011 Professoriksi Tieteen ja Koulutuksen tiedekuntaan. Samalla velvollisuuksiini asetettiin toimiminen Informaatioteknologian luonnontieteen kandidaatin koulutusohjelman päällikkönä. Englanniksi siis Professor in the Faculty of Science and Education; you will be the Head of B.Sc. Programme in IT.

Tämän tuloksen sain vasta kun todellakin vaadin asian toteutumista vastaavalta hallintopäälliköltä enkä poistunut hänen sihteerinsä huoneesta ennen kuin sihteerin oli tehnyt asiakirjan, jota sitten vielä piti kuitenkin viimeistellä... Tuntuu että asiat saadaan siten toimimaan että on asiaa toimittavan henkilön kanssa niin kauan kunnes hän tekee halutun asian.

Kansainvälinen yö

Viikonloppuna oli vuoden Social Highlight. Kansainvälinen koulu järjesti International Nightin Kreikkalaisella klubilla. Juhlissa oli ainakin 200 vierasta. Lapset esittivät tansseja, nähtiin maorien sotatanssi, pikkuisten santeenvarjotanssi, isojen poikien hyppynarutemppuja ja Neema Graftsin kuurojen tanssijoiden viisikko. Arvonta ei suosinut meitä harmi vaan, huippupalkintoina olisi ollut illallinen ravintolassa ja viikonloppuja Ruahan telttahotelleissa. Pihalla oli isossa kehässä telttoja joissa tarjoiltiin eri maiden ruokaa, intialaista, amerikkalaista, eurooppalaista ja tansanialaista ruokaa ja jälkiruokia. Keskelle oli viritetty kaksi isoa kokkoa jotka valaisivat pihaa. Syönnin jälkeen pihan keskelle tuli rummuttaja, rumpuna oli tynnyri jossa oli lauta kyljessä ja siinä narubasso. Ympärille kertyi heti rinki tanssijoita, porukkaa tuli ja meni ja sitten Kati säntäsi sinne. Minä ujostelin vaikka käsistä vedettiin. Sitten Kati veti oikeasta narusta:"Kadut myöhemmin jos et nyt tule!". Minäkin menin korkokengistä huolimatta! (Aviomiehet vetosivat nilkkoihinsa ja selkiinsä ja mahoihinsa ;D) Hauskinta oli Veikon ilme - todella ällistynyt. Ringissä oli jotenkin maagisen jumittavaa olla, siinä vaan meni ja meni ja meni, ymmärrän miksi jotkut vaipuvat transsiin kun koko yön jatkavat.

Kaikkein hienoin esitys oli maasaiden tanssi. Miehiä oli kahdeksan tai yhdeksän ja kolme naista edessä. Naisilla oli upeat korut, helmistä tehty levy kaulassa, pitkät korvakorut venytetyissä korvanlehdissä ja päässä leveä panta johon oli ommeltu otsalla roikkumaan helmiä ja muita kimaltavia killuttimia. Punaruskeat hameet ja yksiolkaiminen tunika päällimmäisenä. Kaikki maasait ovat leikanneet pään kaljuiksi niin naiset kuin miehetkin. Miehillä on valkoiset matalat sandaalit, niin kuin meillä lapsilla oli 70-luvulla muoviset, jaloissa valkoisista helmistä tehdyt kiinteät säärystimet, kaksi punaista ruutukangasta vartalon ympärillä ja olalla. Miehet asuvat Iringassa, ovat vartijoina ja Tumainissa opiskelijoina, silti melkein kaikki olivat pysyneet tikkulaihoina. Maasait ovat pitkiä, poikkeuksetta 1,90. Heidät huomaa katukuvassa kun muut miehet ovat useimmiten 1,60 m. Maasait tykkäävät tekniikasta, kaapujen alta löytyy aina hienoimmat kännykät, ja kun ovat sotureita, veitset ja nuijat ovat vyötäröllä luennollakin. Takaisin tanssiin...maasaimiehet hyppivät tanssissa yhtä aikaa tasajalkaa tikkuna ylöspäin, hämmästyttävällä voimalla, jalat irtosivat maasta metrin korkeuteen! Samalla he lauloivat matalasti mmmmmmmmmho, mmmmho, ja naiset seisoivat edessä keikuttaen rintaa eteen ja takaisin samaan tahtiin. Tätä jatkui ja jatkui, se oli todella hypnoottista. Eksoottista, mieleenpainuvaa.

Asiasta kolmanteen, terveyteen, ja sairauteen.

Aids on sitä yleisempää, mitä paremmin koulutettu tansanialainen on. Useat boyfrendit ja suhteet ovat olleet korkean statuksen ja varakkuuden merkki kautta aikojen. Tumainin opiskelijatytöilläkin on kotikylässä yksi boyfrendi ja kaupungissa pari. Ja sitten aids etenee. Erikseen on tietysti kaikkein köyhimmät jotka joutuvat lapsensa ruokkimaan seksillä. Täällä on myös bordelleja maaseudulla ja sieltä aids pääsee perheisiin. Maassa koulutetaan aidsneuvojia ja he opastavat aviomiehiä tekemään kotitöitä ja auttamaan vaimojaan. Naisia neuvotaan olemaan iloisempia ja nalkuttamaan vähemmän. Ettei tarvetta bordelleille olisi. Köyhimmällä maaseudulla on kyliä joissa isovanhemmat kasvattavat viittätoista lastenlasta, koska välistä on yksi sukupolvi kokonaan kuollut aidsiin. Iringassa luku on korkea, virus on 15 prosentilla väestöstä, varakkuuden merkki? Sairastuneet piiloutuvat kotien perälle, huonokuntoisia ihmisiä ei ulkosalla näy lainkaan. Avoliittoa täällä ei tunneta, heti mennään naimisiin kun halutaan kimppaan. Avioero on myöskin iso askel, yleensä eroa ei oteta vaan puolisot elelevät kymmeniäkin vuosia uusien kumppaneiden kanssa sivussa ja epävirallisesti, samalla alkuperäinen avioliitto ja koti on pystyssä.

Naapurissa kuoli 18-vuotias tyttö, hautajaisia vietettiin kaksi päivää eikä perhe tai vieraat nukkuneet sinä aikana ollenkaan. Vieraita oli paljon, tyttö oli Tumainin opiskelija. Pojat ja miehet seisoivat suorissa housuissaan ulkosalla ja naiset olivat sisällä perinneasuissa eli pukeutuneena kangaan. Naiset lauloivat koko päivän. Seuraava aamu koitti ja laulaminen jatkui. Päivällä tunnelma tihentyi ja kiihtyi, naiset alkoivat itkeä, huutaa, kirkua ja parkua, kaikki olivat väsymyksestäkin jo sekaisin. Huuto ja itku jatkuivat muutaman tunnin ja sinä päivänä tyttö haudattiin. Vaikuttavaa, ja surullista.

Tänään Maria lähetti aamulla viestin että isoäiti on kuolemaisillaan ja hänen on mentävä paikalle. Arveli olevansa kolme päivää, suvun velvollisuus on mennä oli tilanne mikä vaan. Tulee takaisin ehkä torstaina. Hienoa kun täällä sallitaan perheeseen ja henkilökohtaiseen elämään kuuluvat poikkeukset työn teossa, ei mennä niin pipo kireällä.

Tomi on saanut jo pisaran afrikkalaista käytökseensä. Kun olimme Ruahassa viimeksi, hän oli lähtöhässäkässä unohtanut peruuttaa torstain seminaaritapaamisen opiskelijoiden kanssa. Puistossa ei kenttää ole millään puhelimella saatavissa, joten luottamus nojasi Herbertiin. Tottakai Herbert tiesi missä mennään ja oli hoitanutkin homman.
Hakuna matata!

Ruaha Repeat

Viime viikko meni hulinassa. Keskiviikkona seitsemältä aamulla saimme tietää että voisimme lähteä Ruahaan suomalais-ugandalais-nepalilaisen kokousryhmän kanssa, Tomi oli mukana kokouksissa koko viikon. Yhdeksältä lähtö varmistui, pikajärjestelyt: Marialle vapaata torstai ja perjantai, lauantaiksi puolikas työpäivä, portin avain puutarhurille jota ei tavoitettu. Hänelle kirje päivävartioinnista 6-18 ja avaimen välityshomma yövartijalle, kirjeeseen selkoenglantia ja lukujärjestys. Sitten soitto vihannesboxin noutamisesta, Kati hakee sen samalla kun omansa ja koettaa saada säilymään perjantaihin. Pikapakkaaminen, eväitä, Pringlespötköjä lapsille, vesipulloja, rahaa, passit, dieseliä, safarivaatteet, laturit ja tyhjät kännykät ja kamerat. Huh, lähtö keskustaan jossa yksi lisämatkustaja ja ryhmän laukut meidän autoon, sitten kohti Ruahaa. Etuauton katolla oli ryhmän isot matkalaukut, osa heistä oli lentämässä pois puiston kentältä. Laukut kiinnitettiin vielä alkumatkasta lisänarulla, se piti, vaikka välillä näin mielessäni lepattavia vaatteita ja matkalaukun kolahduksen tuulilasiimme. Kuoppaisella tiellä se oli täysin mahdollista hetkenä minä hyvänsä. Etuauton kuskina oli Tumainin matkailuopiskelija, hän ei ollut niitä kaikkein varovaisimpia miehiä, saimme huomata.

Perillä portilla meni tuhottomasti aikaa, kaikille eri paperit ja luvat, ugandalaiset pääsivät tansanialaisten hinnalla, joku maksoi itse, minä ja lapset vielä omana lappunaan kun olimme ryhmän ulkopuoliset. Lupalomakkeeseen kirjoitettiin jokaisen dollarisetelin järjestysnumerotkin!

Perillä Ruaha River Lodgessa olimme pyörtyä upeasta maisemasta ja mökin hienoudesta. Kylpyhuone oli isompi kuin meidän Suomen keittiö, kaunis afrikkalainen sisustus, joki kahden metrin päässä kuistista. Ravintolasta huoneeseen pääsi maasaimiesten saattamana, puistohotellissa ei voi kävellä yksin pimeällä kissapetojen takia. Yöuni oli vähän levotonta, hipot röhkivät joessa, sirkat sirittivät ja muutenkin savannin äänet herättivät muutaman kerran. Elämys jatkui aamulla, joen pintaa liiti 9 kattohaikaraa siipiään räpyttämättä ja me söimme aamupalaa.

Päivällä teimme safarikierroksen Foxien vihreällä avojeepillä. Vaikka olimme toisella reissullamme, ei mikään ollut tylsää toistoa. Elefantit olivat menneet vuorille kun vettä sai nyt muualtakin kuin joesta. Näimme ison pahkasikaryhmän, kirahveja ja lopulta pitkän etsimisen jälkeen 11 leijonaa piilottelemasta puron uomasta apinanleipäpuun takaa. Olivat nälkäisiä ja odottelivat piilossa ruokaa saapuvaksi paikalle. Yksi leijonista makoili jalat pystyssä vasten apinananleipäpuuta, rentoa menoa! Sen hetken meluisa ja naureskelevainen ryhmämme oli hiiren hiljaa.

Iltapäivällä teimme toisen kierroksen omilla autoillamme ja melkein törmäsimme viimeisenä puistoon jääneeseen äitinorsuun. Mukana oli pieni poikanen ja kaksi isompaa lasta. Pysäytimme auton etummaisen auton perään. Hetken kuluttua äitinorsu alkoi hermostua muutaman metrin päässä olevista autoista ja alkoi höristellä korvillaan. Etukuski ei älynnyt tilannetta ja siellä vaan kuvailtiin salamalla. Norsu tuli kohti meidän autoamme ja vasta nyt etuauto lähti eteenpäin. Meidän "luotettavamme" ei käynnistynytkään ja Tomille kohosi hiki otsalle. Kolmen yrityksen jälkeen moottori käynnistyi ja pääsimme matkaan huomataksemme että tie oli umpiperä. Ei kun takaisin. Norsut olivat tiellä natustelemassa puusta lehtiä ja me emme sammuttaneet moottoria. Vartin odottelun jälkeen norsut jatkoivat matkaa alarinteeseen, helpotus meille.

Kolmantena päivänä aamusafari oli ollut lähes vesiperä, sillä aikaa minä ja Sanni köllöttelimme rantaravintolan nahkasohvilla. Lueskelimme, torkuimme, katselimme eläimiä, sinisiä liskoja, hippoja, haikaroita ja kolibreja eväämme liikuttamatta. Ihana aamupäivä!

Kotimatka alkoi mustan pilven roikkuessa vuoren rinteessä. Salamointia ja jyrinää. Etukuski valitsi sateen välttämiseksi pohjoisen kautta vievän tien jonka nimi oli Neverending Road. Ajoimme puoli tuntia isoja lätäköitä viistäen ja tulimme sillalle, jonka eteen oli kasattu risuja. Nuoli kiertotiestä vei kivikkoiseen jokeen jossa virtasi vauhdikkaasti yli metri vettä. Kuski koukkasi ja painoi kaasua, risujen yli sillalle! Päättelimme että silta kestää meidätkin kun painavampi auto oli päässyt yli. Terässillan kantena oli irtolankkuja. Järkytys tuli vasta jälkeenpäin, aivoilla kesti muutaman minuutin verran tajuta mitä oli tapahtunut...

Kun tulimme Iringan keskustaan huokasimme Tomin kanssa yhtä aikaa: "Aah, kotona."

Ötököitä, muttei possuja

Olemme huolestuneina kuunnelleet uutisia sikainfluenssan jylläämisestä suomalaisissa, ystävissä ja perheissä. Toivottavasti selviätte pahimman yli ja mieluiten vältytte kokonaan taudilta! Täällä Afrikassa ei sikainfluenssasta ole ilmeisesti mitään havaintoja, kukaan ei ole sairastunut, ehkei virus ole rantautunut Tansaniaan ollenkaan. Täkäläiset ovat vastustuskykyistä sakkia, mitkään flunssat ja kiertolaiset eivät heitä vaivaa. Oikein ihmetyttää meikäläisten valkolaisten alttius napata kaikki pöpöt jotka vastaan leijailevat.

Vuodenaika vaihtui, sadekausi alkoi. Komeaa sadetta saadaan 1-2 tuntia päivittäin. Sateen tuloaika ei ole ollut kovin vakiintunut ainakaan vielä, ensin satoi aamulla, sitten iltapäivällä. Tämänpäiväinen sade salamointeineen yllätti meidät kaikki. Mitkään rännit eivät riittäneet, ja tietysti uhkarohkeimman perheenjäsenemme Veikon sateenvarjoseikkailu päättyi housujen lahkeiden kastumiseen puolireiteen saakka. Vettä tuli tuulen painamana etuovesta sisään ja me partioime Tomin kanssa rätit kourassa ja torppasimme purot ennen mattoa, telkkaa ja sohvaryhmää. Sähköt katkesivat, kuten tavallista näillä kulmilla. Piha veti pehmeäksi ja ötökät ovat heränneet. Pihalla loikki komea sammakko, punainen selkä ja harmaa vatsapuoli, missähän sekin on kärvistellyt 5 kk? Laakson pohjalla virtaava puro täyttyi ja sen pauhu kuuluu kovana. Nyt pihalta näkee missä vesi menee ja syövyttää, Seleman paikkasi jo perjantaina ajotien pohjan, muutamat daaliat ja papaijapuun taimi pitää huomenna siirtää pois pahimman virran keskeltä.

Tämä viikonloppu meni vaan makoillessa ja oleillessa. Sanni teki näytelmäesityksiä, Veikko heilui viidakkoveitsensä kanssa pätkimässä keppejä ja me aikuiset lueskelimme, kokkasimme ja odottelimme milloin sähköä, milloin nettiä ja milloin vettä. Isäinpäivän kunniaksi suunnittelimme tulevia aikoja, haaveilmme reissuista Tansanian kansallispuistoihin ja suunnittelimme aikataulujamme. Suihkuun pääsy on ollut viime viikolla niin hankalaa, että päätimme sännätä suihkuun heti jos on vesi ja sähkö yhtä aikaa talossa. Oli hetki mikä hyvänsä. Ilmeni, että sähköä varten tarvittavat altaat ovatkin olleet koko ajan täynnä vettä, sähkökatkoksien syy on ollut turbiinien vaihtotyö, ja katkosten jatkumisen syy tietenkin se että homma meni jotenkin pieleen.

Iltaisin jahdataan siivekkäitä ja mönkiviä ötököitä ennen nukkumaan menoa. Niitä nyt riittää, talon ulkoseinien yövalojen ympärillä lepattelee sankat pilvet termiittejä ja isompia lentäviä. Ne pudottavat siipensä ja loisteputkien alla on aamulla siipiä kasoissa. Hyvä että X-pel Household Spray -tujaus pudottaa sisälle ujuttautuneet sankarit alas ja me ihmiset saamme rauhaisat unet.

Aah, riisiä

Kokeilkaapa meidän vakiolounasta:

Keitä kattilassa riisiä, lisää keitinveteen
0,5 tl suolaa
0,5 dl öljyä

Lisäke:
2 tomaattia pilkottuna
0,5 sipulia silppuna
4 dl kaaliraastetta
2 valkosipulinkynttä
hippu suolaa
haudutetaan kypsäksi 0,5 dl öljyssä

Kaali vaihdetaan seuraavana päivänä herneisiin, sitten herneenpalkosilppuun, seuraavaksi ranskalaisiin papuihin ja sitten porkkanasuikaleisiin.

Tämä on meidän kaikkien herkkuruokaa, Maria valmistaa ruuan erityisen hyvin ja minäkin olen onnistunut. Ruokalajin nimeä en tiedä, Maria sanoo vain että tekee wali (=keitetty riisi). Herkullisuuden salaisuus on se, että täällä riisi on todella hyvää, voisimme syödä sitä aamusta iltaan. Kaksi tomaattia riittää värittämään ruuan kunnolla punaiseksi, sipuli on erinomaisen herkkua ja maustaa voimakkaasti. Öljyn määrää unohtamatta...

Koti-ikävää?

Katselimme aamulla seitsemältä Tiehallinnon kelikameraa Pakilasta. Siinä pimeässä erotti taustalla Torpparinmäen, autoja meni jonona ja maassa oli sentti - kaksi lunta. Siellä se koti, kotimaa ja maisema olivat.