Kansainvälinen yö

Viikonloppuna oli vuoden Social Highlight. Kansainvälinen koulu järjesti International Nightin Kreikkalaisella klubilla. Juhlissa oli ainakin 200 vierasta. Lapset esittivät tansseja, nähtiin maorien sotatanssi, pikkuisten santeenvarjotanssi, isojen poikien hyppynarutemppuja ja Neema Graftsin kuurojen tanssijoiden viisikko. Arvonta ei suosinut meitä harmi vaan, huippupalkintoina olisi ollut illallinen ravintolassa ja viikonloppuja Ruahan telttahotelleissa. Pihalla oli isossa kehässä telttoja joissa tarjoiltiin eri maiden ruokaa, intialaista, amerikkalaista, eurooppalaista ja tansanialaista ruokaa ja jälkiruokia. Keskelle oli viritetty kaksi isoa kokkoa jotka valaisivat pihaa. Syönnin jälkeen pihan keskelle tuli rummuttaja, rumpuna oli tynnyri jossa oli lauta kyljessä ja siinä narubasso. Ympärille kertyi heti rinki tanssijoita, porukkaa tuli ja meni ja sitten Kati säntäsi sinne. Minä ujostelin vaikka käsistä vedettiin. Sitten Kati veti oikeasta narusta:"Kadut myöhemmin jos et nyt tule!". Minäkin menin korkokengistä huolimatta! (Aviomiehet vetosivat nilkkoihinsa ja selkiinsä ja mahoihinsa ;D) Hauskinta oli Veikon ilme - todella ällistynyt. Ringissä oli jotenkin maagisen jumittavaa olla, siinä vaan meni ja meni ja meni, ymmärrän miksi jotkut vaipuvat transsiin kun koko yön jatkavat.

Kaikkein hienoin esitys oli maasaiden tanssi. Miehiä oli kahdeksan tai yhdeksän ja kolme naista edessä. Naisilla oli upeat korut, helmistä tehty levy kaulassa, pitkät korvakorut venytetyissä korvanlehdissä ja päässä leveä panta johon oli ommeltu otsalla roikkumaan helmiä ja muita kimaltavia killuttimia. Punaruskeat hameet ja yksiolkaiminen tunika päällimmäisenä. Kaikki maasait ovat leikanneet pään kaljuiksi niin naiset kuin miehetkin. Miehillä on valkoiset matalat sandaalit, niin kuin meillä lapsilla oli 70-luvulla muoviset, jaloissa valkoisista helmistä tehdyt kiinteät säärystimet, kaksi punaista ruutukangasta vartalon ympärillä ja olalla. Miehet asuvat Iringassa, ovat vartijoina ja Tumainissa opiskelijoina, silti melkein kaikki olivat pysyneet tikkulaihoina. Maasait ovat pitkiä, poikkeuksetta 1,90. Heidät huomaa katukuvassa kun muut miehet ovat useimmiten 1,60 m. Maasait tykkäävät tekniikasta, kaapujen alta löytyy aina hienoimmat kännykät, ja kun ovat sotureita, veitset ja nuijat ovat vyötäröllä luennollakin. Takaisin tanssiin...maasaimiehet hyppivät tanssissa yhtä aikaa tasajalkaa tikkuna ylöspäin, hämmästyttävällä voimalla, jalat irtosivat maasta metrin korkeuteen! Samalla he lauloivat matalasti mmmmmmmmmho, mmmmho, ja naiset seisoivat edessä keikuttaen rintaa eteen ja takaisin samaan tahtiin. Tätä jatkui ja jatkui, se oli todella hypnoottista. Eksoottista, mieleenpainuvaa.

Asiasta kolmanteen, terveyteen, ja sairauteen.

Aids on sitä yleisempää, mitä paremmin koulutettu tansanialainen on. Useat boyfrendit ja suhteet ovat olleet korkean statuksen ja varakkuuden merkki kautta aikojen. Tumainin opiskelijatytöilläkin on kotikylässä yksi boyfrendi ja kaupungissa pari. Ja sitten aids etenee. Erikseen on tietysti kaikkein köyhimmät jotka joutuvat lapsensa ruokkimaan seksillä. Täällä on myös bordelleja maaseudulla ja sieltä aids pääsee perheisiin. Maassa koulutetaan aidsneuvojia ja he opastavat aviomiehiä tekemään kotitöitä ja auttamaan vaimojaan. Naisia neuvotaan olemaan iloisempia ja nalkuttamaan vähemmän. Ettei tarvetta bordelleille olisi. Köyhimmällä maaseudulla on kyliä joissa isovanhemmat kasvattavat viittätoista lastenlasta, koska välistä on yksi sukupolvi kokonaan kuollut aidsiin. Iringassa luku on korkea, virus on 15 prosentilla väestöstä, varakkuuden merkki? Sairastuneet piiloutuvat kotien perälle, huonokuntoisia ihmisiä ei ulkosalla näy lainkaan. Avoliittoa täällä ei tunneta, heti mennään naimisiin kun halutaan kimppaan. Avioero on myöskin iso askel, yleensä eroa ei oteta vaan puolisot elelevät kymmeniäkin vuosia uusien kumppaneiden kanssa sivussa ja epävirallisesti, samalla alkuperäinen avioliitto ja koti on pystyssä.

Naapurissa kuoli 18-vuotias tyttö, hautajaisia vietettiin kaksi päivää eikä perhe tai vieraat nukkuneet sinä aikana ollenkaan. Vieraita oli paljon, tyttö oli Tumainin opiskelija. Pojat ja miehet seisoivat suorissa housuissaan ulkosalla ja naiset olivat sisällä perinneasuissa eli pukeutuneena kangaan. Naiset lauloivat koko päivän. Seuraava aamu koitti ja laulaminen jatkui. Päivällä tunnelma tihentyi ja kiihtyi, naiset alkoivat itkeä, huutaa, kirkua ja parkua, kaikki olivat väsymyksestäkin jo sekaisin. Huuto ja itku jatkuivat muutaman tunnin ja sinä päivänä tyttö haudattiin. Vaikuttavaa, ja surullista.

Tänään Maria lähetti aamulla viestin että isoäiti on kuolemaisillaan ja hänen on mentävä paikalle. Arveli olevansa kolme päivää, suvun velvollisuus on mennä oli tilanne mikä vaan. Tulee takaisin ehkä torstaina. Hienoa kun täällä sallitaan perheeseen ja henkilökohtaiseen elämään kuuluvat poikkeukset työn teossa, ei mennä niin pipo kireällä.

Tomi on saanut jo pisaran afrikkalaista käytökseensä. Kun olimme Ruahassa viimeksi, hän oli lähtöhässäkässä unohtanut peruuttaa torstain seminaaritapaamisen opiskelijoiden kanssa. Puistossa ei kenttää ole millään puhelimella saatavissa, joten luottamus nojasi Herbertiin. Tottakai Herbert tiesi missä mennään ja oli hoitanutkin homman.
Hakuna matata!