Alan ikävä kyllä tottua taloomme. Toista taloa menemme katsomaan ”soon”, joten edelleen tavaramme ovat pääosin matkalaukuissa, vaatteet ainakin. Pihan puute on tylsää, mutta en tiedä kuinka paljon olisimme pihalla, jos sellainen kunnollinen olisi. Sää on joka päivä ihan samanlainen: aamulla ihanan kuulasta ja pilvetöntä, hyvin viileää. Mittaria meillä ei ole, mutta luulen aamulla lämpötilan olevan ehkä 20 astetta. Puoleen päivään asti kuumenee kovasti noin kolmeen kymmeneen asteeseen. Kolmen maissa alkaa tuulla. Nyt kello on kolme ja tuulee niin paljon, että juuri pesty tukkani kuivui muutamassa minuutissa. Pimeä tulee 18:30 ja sen jälkeen tuuli yltyy noin kymmeneen saakka illalla. Ikkunaverhot lepattavat suljettujen ikkunoiden edessä kunnes hiljenee.
Olemme solahtaneet nopeasti täkäläiseen arkirytmiin. Keräämme kello 6 kun ulkoa alkaa kuulua cocoliko – cocoliko viiden sekunnin välein. Tontin ympärillä kiertelee vajaat kymmenen kukkoa ja he hoitavat tehtävänsä kellontarkasti. Kiekuminen loppuu seitsemään mennessä. Sitten alkaa kuulua kellon kalkatusta kun vuohipaimenpoika vie laumaansa vuorille päin. Pitkäpartainen pukki on tosi iso ja painava, muutama pieni sarvekas emo ja paljon pieniä kilejä, valkoisia, harmaita ja ruskeita. Tomi menee heti kuudelta päästämään yövartijan pois, hän raportoi takaportaillamme wookitookiin ja täyttelee tuntilappuja. Aluksi luulimme että Yumanje puhuisi englantia, mutta osoittautui ettei sittenkään paria sanaa enempää. Nuori poika hänkin on, niin kuin suurin osa täällä. Toissa iltana hän myöhästyi puolituntia ja näin hänen tulevan ja menevän seisomaan jakarandan taakse vähän piiloon. Lotti oli juuri silloin meillä, ja hän odotutti poikaa puoli tuntia lisää aidan takana. Sitten Lotti meni torumaan. Poika pimahti ja huuteli että hän tuli ajoissa mutta kukaan ei aukaissut porttia. Lotti kertoi, että mama näki! Kurinpalautus auttoi, eilen hän myöhästyi vain 5 min.
Ensimmäinen oma kauppareissuni oli aika jännittävä. Patrol-automme vietiin aamulla huoltoon kahdeksi tunniksi käynnistymisvaikeuksien vuoksi. Kolmelta sitä ei ollut vielä kuulunut takaisin. Ruoka ja juomavesi alkoivat loppumaan kokonaan ja kahdelta Tomi pyysi Lottia selittämään talomme sijainnin tutulle taksikuskille. Tunnin odottelun jälkeen hän sitten tulikin ja lähdin Marian kanssa kauppaan Iringan keskustaan. En olisi ensimmäisenä ajatellut kuskia luottomieheksi, sillä silmät verestivät ja katse oli pälyilevä. Tansanialaiset tuntuvat useimmiten katsovan reilusti silmiin ja ovat tosi ystävällisiä, kaikki hullut ja katupojatkin. Kuskin autossa ei ollut sivuikkunaa etuistuimen vieressä, ovea ei saanut sisäpuolelta auki, turvavöitä ei tietenkään missään ja muutenkin kunto oli niin ja näin, sillä töyssyt piti ylittää todella hitaasti. Mutta olihan autossa kuitenkin nahkapenkit! Kuski osoittautui kuitenkin hyvän maineensa veroiseksi, ajoi rauhallisesti ja palautti meidät kotiin ehjinä.
Torilta ostimme perunoita, tomaattia, riisiä, valkosipulia, banaania ja ananasta. Ensimmäinen nanasi maistui aivan taivaallisen hyvältä! Tinkimistä ei paljon tarvinnut tehdä, Maria hoiti sen ja kauppiaat tuntuivat tuntevan hänet. Hinnat olivat kohdallaan, kukaan ei pyytänyt tomaateista viittätuhatta niin kuin ekana päivänä. Sitten menimme Mama Mihon supermarketiin, siellä oli kokonainen pakastinarkku täynnä pekonia! Kauppa on tosi pieni, makuuhuoneen kokoinen, ja hyllyt ovat korkeat kattoon saakka. Kaikkea löytyy ja poikaa kiipeää portaita ylös hakemaan tavarat. Paksu mama Jimo Miha on tarkka ja ystävällinen, hän ei myy, jos joku päivämäärä on mennyt vaikkapa umpeen. Poika kantaa ostokset autoon asti ja hinnat ovat edulliset. Muut kauppiaat ovat varmoja, että mama Miho laittaa mzungujen jauhoihin jotain lumousainetta, sillä miksi muuten kaikki valkoiset kävisivät hänen kaupassaan?!
Netti ei toimi vieläkään. Maanantaina kaapelimiehet tulivat pystyttämään pylvään portillemme ja vetivät johdon talolle asti, mutta sitten he sanoivat menevänsä lounaalle tventiminits. Se tuntuu olevan vakiolause täällä. Lotti on ihan hermona sillä, nyt on torstai ja lounas ei ole päättynyt vielä. Lotti on tosi ahkera ja talon omistajana hän aina on aika optimistinen aikataulujen suhteen - hän tuntuu pettyvän maanmiestensä toimintaan enemmän kuin me. Tomin työhuoneella Tumainilla netti on ollut kunnossa eilisestä lähtien. Perjantaina koetamme skypeä sieltä Ellalle. Yhteys on tosi hidas ja kuvaa tuskin pystyy välittämään.
Eilen oli taas illalla sähköt poissa. Ruahanjoki on kuivunut ja sähkölaitoksen turbiinit pyörivät heikosti. Iringaan on perustettu vuorosysteemi, alueet vuorollaan ovat illan ilman sähköä. Meidän vuoro oli eilen. Jokin listakin on kuulemma tehty, että voisimme varautua etukäteen mitkä illat ovat meidän sähköttömiä iltojamme. Tumainille ostettiin kolme vuotta sitten yhtä pahan kuivan kauden aikana generaattori ja niin Tumaini loisti purolaakson toisella puolella kauniisti tänne pimeyteen. Eteläpuolella olevalla kukkulalla oli illalla maastopalo ja kukkulan rinne oli isolta alalta liekeissä, savun haju tuli pihalle asti kun kävimme ihailemassa linnunrataa. Tähtitaivas on erilainen täällä päiväntasaajan eteläpuolella, en hahmottanut sieltä yhtään tähdistöä vielä.
Tänä aamuna tuli Lottin palkkaama puutarhuri – jälleen nuori ja luotettava poika – Seleman. Hän koettaa saada eloa pihakivikkoon ja työskentelee neljä tuntia päivässä. Seleman on samalla meidän päivävartija. Kun ruoho saadaan kerättyä, pihaamme pystytetään kuivasta ruohosta tehty oleskelukatos pihapöydän varjoksi ja samalla ruoholla päällystetään näkösuojaksi etuoven edessä oleva kanaverkkoaita. Lotti ahkeroi kovasti, että saisi kaiken talossa kuntoon. Sadekausi tekee kuulemma pihalle ihmeitä hetkessä, alarinteen laihasta purostakin tulee sitten kova virta, josta pääsee yli vain uimalla. Ihme kyllä tansanialaiset täällä eivät osaa uida vaikka puolet vuodesta vettä on yllin kyllin.
