Kaupungilla kävimme ensimmäisenä päivänä lounaalla paikallisessa pikaruokalassa – nimeltään Hasty Tasty Too. Siellä ymmärrettiin ja puhuttiinkin englantia. Tilasimme kana-liha-muna-gombot eli burgerit ja tietysti paikallista perusvettä cocacolaa. Saimme ruuat jo 30 min odottelun jälkeen!
Kaikissa ruokailupaikoissa kuten myös meidän ruokailuhuoneessamme on nurkassa pieni hana ja vesiallas, jossa pestään kädet ennen ateriaa. Kana on täällä vapaana juossutta pitkäjalkaista ja kauan muninutta mallia. Ja se maistuu aivan valtavan hyvältä. Kana onkin listan kallein ruoka lähes poikkeuksetta. Ennakko-odotuksista huolimatta sikaa ei tarjoilla (Sanni iloitsee). Alueella on jonkin verran muslimeja ja joulukinkun saamme tilattua vähän salaa Katin avustuksella Iringan ulkopuolella olevalta maatilalta.
Perjantain lounas syötiin englantilaisen Susien pitämässä Neema graftsissa. Saimme intialaista oikein hyvää curryä. Keskustassa on intialaisia ruokia myyvä Raju-kauppa, pakistanilaisia ja intialaisia näkyy katukuvassa melko paljon. Neemassa on kiva käsityömyymälä ja ravintola. Omistaja on etsinyt maaseudulta savimajojen perälle piilotettuja kuuroja ja vammaisia nuoria ja palkannut heidät työhön. Tilaaminen tehdään lapulle kirjoittamalla, sillä tarjoilijat eivät kuule. Käsityöt ja kankaat kudotaan samassa talossa. Nyt nämä hävetyt vammaiset ovatkin perheidensä tärkeimpiä elättäjiä.
Ruuan ostaminen torilta on jännittävää puuhaa, kaikista hinnoista joutuu neuvottelemaan. Lotti tulkkasi minulle ensimmäisellä kerralla, 20 tomaatin hintapyyntö oli 5000 tsh ja pienen keskustelun jälkeen maksoin 1000 tsh eli 50 senttiä. Supermarkettien hinnat ovat kiinteitä, silti saman tuntuiset ostokset maksoivat toisena päivänä 70 000 ja toisena 30 000 tsh. Syy on tuontitavaroiden kalleus. Kaikki mitä ostaa kannattaa olla paikallista, esim. eurooppalainen suklaa maksaa 3 kertaa niin paljon kuin Suomessa.
Kotona kokkailen yksinkertaisesti, eilen pastaa ja tomaattia rusina-pippurikastikeessa ja tänään aion tehdä riisiä, kookosta, currya ja tomaattia. Aamuisin on paistettu munia ja syöty paahtoleipää, hunajaa, banaania, tomaattia, avocadoa ja jugurttia. Tietysti myös hedelmämehua, kahvia, teetä ja kaakaota.
Hassua, että olemme jo tottuneet kyttäämään alituiseen onko sähköä, onko nettiä (ei!), toimiiko auto (ei!), onko sähköaikaa ladattu ja jäljellä, riittääkö puheaika kännyköissä, onko juomavettä, tuleeko vesijohtovettä ja onko kaikki lukot kiinni. Portilla on kaksi lukkoa, etuovessa neljä ja takaovessa kolme lukkoa. Avainniput ovat huikeita. Lukko on myös jokaisessa sisäovessa, niitä emme ole käyttäneet. Kaikissa ikkunoissa on hyönteisverkot ja kalterit. Olo ei tunnu vankilalta, sillä kalterit ovat kauniin kiehkuraiset ja valkoiseksi maalatut. Kerrasta oppineina meillä on nyt vessoissa ämpäreissä ja tynnyreissä huuhteluvettä varattuna, on ikävää kun ei voi vetää vessoja koko päivänä! Vesikatkokset johtuvat Iringan maantien isoista parannustöistä. Sähkölinjoja joudutaan laittamaan siellä poikki ja alhaalla joella olevat vesipumput eivät pumppaa vettä tänne Iringan kukkulalle.
Sitten vähän äiti-insinöörin tilitystä. Talo on aivan uusi, betoni haisee märkänä lasten huoneissa. Siivouksen taso on…hmmm… sanoisinko eksoottinen. Kaakelit on laitettu ensin, sitten on tullut puuseppä väsäämään ikkunoita, ovia ja kaappeja. Sen jälkeen paikalle on tullut maalari mustan maalipöntön kanssa ja hän on sutinut puuosat mustaksi, ja siinähän sattuu ja tapahtuu. Laattojen ja tiilten saumat ovat pesemättä ja muurari muuraa tiilet niin, että tiilen keskellä on 3 x 5 cm alue punaista tiiltä, muu on laastilla ympäröity ja röpöläinen. Myös tarvikkeiden taso on vaatimaton vaikka tämä on tipiuusi luksustalo. Vessanpöntön kahva katkesi ensimmäisellä vedolla ja Tomi ropaa pönttöjä puoli tuntia joka päivä. Milloin vesi tulee yli lattialle, milloin koko mekanismi on osina vesisäiliön pohjalla. Kamat on vähän niin kuin lasten pinkit leluvälineet kotileikkeihin, yhtä kestävän tuntuisia.
Kun Maria tulee huomenna töihin, hän saa ryhtyä ensimmäisenä pesemään laastiroiskeita pois ikkunoista ja kuuraamaan lattiaa. Toivon, että saadaan taksi-mies kiinni ja saadaan kyyti keskustaan pesuaineita ja ruokaa ostamaan. Tomi koettaa saada autoa toimintaan huomenna, huollosta tilataan aamulla uusi ”betri”. Saattaahan olla että akku on kuitenkin loppu, tai sitten vikaa on dieselin syötössä. Auto oli muuten mainion tuntuinen ja rempseä, mitä nyt ehdimme sillä 20 minsaa ajella. Parasta autossa on, että penkit eivät ole kerniä, muistamme vielä 9 h istunnon Dar – Iringa yliopiston Landcruiserissa.
