En ole vielä päässyt ei-tekemisen tilaan. Rytmi vieläkin käy Suomen aikaa, tekemistä, tekemistä, tsäk, tsäk, tsäk. Katsoin kyllä tiskatessani nurmikolla kipittäviä helmikanoja, mutta asenne ei ole vielä rauhoittunut kohdalleen. Mietin missä kamera, hitto just vaihdoin pitkän objektiivin pois, no, kai noi saa kuvattua myöhemminkin. Pitäiskö sittenkin hiipiä kameralaukulle... No, ei, nyt ne juoksi tonne ruohikkoon... Meidän lapset kyllä tietää miten olen ponnistellut saadakseni tarkan hyvän kuvan helmikanasta. Ei vieläkään!
Välähdyksittäin tajuan että aah, ei ole kiire, ei ole kiire minnekään. Se tuntuu aivan ihanalta. Katselen puita, lisääntyvää aamun valoa, kuuntelen tirppaa, tipua ja tööttiä ja hörpin ihan kelvolliselta maistuvaa classic purukahvia. Ei haittaa ettei ole tuoreita papuja jauhettuna ja oikeanlämpöistä maitoa juuri oikeanlaisesta kupista tarjottuna, tämä on riittävän hyvää.
Pikkusafarilla
Toissapäivänä menimme tunnin kestävälle safariajelulle. Autossa on katto, muttei ikkunoita ja kolme riviä penkkejä. Meidän lisäksemme ei ollut ketään muita, saimme yksityisen kierroksen. Safarialueelle mentiin portista, johon oli kiinnitetty kaksi antiloopin pääkalloa. Kierroksella näimme kymmenkunta eri antilooppilajia, (gnu, eland, impala, waterbuck, oryx, mustahevosantilooppi, keihäsantilooppi..) sekä strutseja, helmikanoja, seeproja ja kolme kirahvia! Petoja alueella ei ole, ylimääräiset eläimet viedään eläintarhan leijonille. Monien lajien antiloopit olivat uroksia, jos ryhmässä olisi yksikin naaras syntyisi oppaan mukaan kovia taisteluita. Oryx oli uusi tuttavuus meille, laji tulee Namibian autiomaasta. Oryx pystyy olemaan kolme kuukautta ilman vettä!
Opas tunsi kaikki yksilöt. Autoamme alkoi seurata ystävällisen näköinen eland-naaras, joka oli raskaana. Se on kuulemma tosi kiltti ja seurallinen, syy siihen selvisi pian. Meillä oli mukana kuivamuonaa jota opas syötti elandille. Se on afrikan suurin antilooppi, lehmän kokoluokkaa. Sitten opas kehotti meitäkin antamaan ruokaa sille. Otin nappuloita käteen ja yllättäen antilooppi otti koko minun kämmeneni suuhunsa ja imeskeli kättä ja nappuloita. Tunsin hampaat sen suussa, mutta kaikki meni hyvin. Jälkeenpäin kauhistuin kun tajusin, että se olisi voinut imeä kultaisen sormukseni pois sormesta. Olisi siinä ollut vakuutusyhtiöllä naurussa pitelemistä kun olisin selittänyt antiloopin syöneen sormukset. Meidän rohkea tyttäremme syötti myös elandille ruokaa omasta kädestään! Kyllä oli kädet antiloopinkuolassa!
