Aamupyöräily sumuisessa Helsingissä

Ensimmäinen kuva 

Näkökulman muutos kääntää katseen uusien omakotitalojen varastoihin. Uusiin varastoihin mahtuisi sisään kuusi etelä-afrikkalaista peltimökkiä. Jokaisessa olisi yhden perheen koti, useampi ihminen eläisi ja kävisi työssä sieltä. Uusien omakotitalojen varastoissa on talvirenkaita, suksia ja paljon turhia tavaroita, joita voi ehkä tarvita, joskus. 

Toinen kuva

Ajelen vapaasti polkupyörätiellä, maassa on vähän pudonneita märkiä lehtiä, autot eivät suhahtele vierestäni ohi tuhatta ja sataa. Lämpötila on vain pukeutumiskysymys, en paahdu kiehuvaksi ensimmäisen sadan metrin matkalla. Pääsen perille ilman naarmuakaan, nopeasti ja omaan tahtiin.

Kolmas kuva

Tyttäreni pyöräilee vieressäni, hän voi liikkua itse vapaasti. En pidä häntä joka hetki tiukasti kädestä, kukaan ei tule ja hipaise häntä poskesta. Kukaan ei tuijota hänen sinisiä silmiään. En pelkää hänen katoavan, en joudu estämään häntä liikkumasta, juoksemasta, kiipeilemästä tai leikkimästä pihalla kaverien kanssa.

Neljäs kuva

Pääsen perille, nostan hanan kahvasta. Viileä puhdas vesi virtaa ja on kylmää ja raikasta. Minä juon vettä, se ei lopu. Mikä uskomaton aarre meillä onkaan.

Työpäivän jälkeen kotona on pimeää, sumuista ja viileää. Kaikkialla ulkona on harmaata, ruskeaa ja mustaa. Ihmiset kulkevat tummissa takeissaan kiireisenä töistä, kauppaan ja kotiin. Auringonvalo antaa virtaa muutaman viikon ja sillä jaksamme jouluun. Ensi viikonloppuna laitan pihalle puun oksille valonauhat ja tähdet roikkumaan.

Kierros yliopistolla

Johann vei meidät kierrokselle North-West Universityssa. Alueella on useita numeroituja yliopistorakennuksia, opiskelijoiden asunto-alue ja urheilualueita. Joen rantaan voi mennä retkelle tai melomaan klubin omistamilla kanooteilla, metsään on tuotu myös antilooppeja, joita ruokitaan.

Joutsenia ja ankkoja lampien rannoilla. Yliopistoalueella on oma pankkiautomaatti ja portilla on kauppiaita, jotka myyvät hedelmiä opiskelijoille.

Kirjaston aulassa on kahvila ja designhuonekaluja. Johannin työhuoneessa oli jopa Aarnion pallotuoli ( kaikki kopioita alkuperäisistä huonekaluista ).

Aamun lehti Sowetan

Taikauskoa

Sowetan päivälehdessä on aukeamallinen pitkiä ilmoituksia Baba Wiliyam , Baba Namudda ja muut sekä pari Mamaa tarjoavat 100% ratkaisun rikkoutuneeseen avioliittoon, katkenneeseen rakkaussuhteeseen ja talousongelmiin. Tämä tehokaista tehokkain hoito maksaa halvimmillaan vain noin 180 randia ( 11 euroa ). Nämä babat ja mamat ovat herbalisteja. Hoito perustuu yrtteihin ja joissain tapauksissa Kilimanjaron yrtteihin ja Kilimanjaron veteen. Myös malawilainen hoito on tehokasta. Herbalistin keinovalikoimaan kuuluu lähes kaikkien ilmoitusten mukaan yrttien lisäksi myös taikalompakko ja taikasormus, joita lainaamalla rahat ja rakkaus palautuvat sellaisiksi kuin ne joskus parhaimmillaan olivat. Miehet saavat pysyvän 100 prosentin suurentumisen ja naiset saavat kaksoset tai ainakin yhden vauvan. Myös poliitikot ja pastorit saavat Baban keinoilla vaikutusvaltaa!

Samalla sivulla on todistuksia ihmisiltä, jotka ovat todellakin saaneet apua Babalta tai Mamalta! Lehden paras tapaus on todistus Baba Mesian ihmeteoista. Todistaja antaa Baballe joka viikko 30 000 randia ja saa takaisin 105 000 randia! Baba Mesia todellakin toimii ja auttaa kaikissa bisnespulmissa, kaikissa maan suurissa kaupungeissa!

Seuraavalla sivulla Sowetanin toimitus varoittaa lukijoita näkyvällä ilmoituksella. Lukijoiden tulee harkita mainoksia huolellisesti ja maksaa pyydetty summa vasta kun luvattu tuote on saapunut. Lehti ei ota vastuuta maksutapahtumista.

Kautta aikojen ja paikkojen, rakkaus ja raha, ihmisen suuret kipupisteet.

Huono liikennekulttuuri

Sowetan lehden mukaan taksinkuljettaja on aiheuttanut viikolla vakavan onnettomuuden Etelä-Afrikassa. Laaja artikkeli käsittelee ongelmaa monipuolisesti ja haastattelee mm. kansallisen liikennepoliisin päällikköä, liikenneturvallisuuden yksikön päällikköä ja tyttärensä menettänyttä äitiä. Ratkaisua etsitään kovemmista rangaistuksista, liikennepoliisien määrän lisäämisestä ja jonkinlaisen häpeärangaistuksen käyttöönotosta. Myös oikeusistuinten hidasta käsittelyä halutaan ripeämmäksi. Uhrin äidin ehdottama häpeärangaistus olisi punainen, keltainen tai vihreä tarra autossa, jotta kaikki näkisivät mikä hunsvotti siellä ajelee ja osaisivat varoa tarpeen tullen. Poliisin päällikkö sanoo, että liikennekulttuurin muutos on pitkä tie.
Varmasti näin on.

Kukaan ei artikkelissa puhu siitä, että lähes tiellä kuin tiellä saa ajaa 120 km/h. Kukaan ei puhu ohittamisesta miltä puolelta tahansa, missä tahansa. Järkyttävistä nopeuseroista. Tietyömaiden rajoitusten noudattamatta jättämisestä. Maassa on valtavan hyvät järjestelyt ja kaikki mahdollisuudet saada liikenne toimimaan hyvin, kaikki vain ajavat ihan koko ajan aivan törkeän lujaa. Missään muualla kuin täällä ja Belgiassa en ole törmännyt tällaiseen järjettömään kaahaamiseen!

Hyvä uutinen ei ole uutinen

Pääotsikot kauttaaltaan ovat hyvin rajuja, epäiltyjen nimet mainitaan heti ja kasvokuvat ovat näkyvissä. Tuntemattomien sairaalapotilaiden kuvat julkaistaan lehdessä letku nenässä ja pyydetään tunnistamaan heidät. "Lääkäri pidätetty ruumiinosien varastamisesta." "Tappaja käyttää mielialalääkkeitä." "Limpompo julistettiin hätätilaan, pahin kuumuus ja kuivuus vuosiin." "Miehen murha, asukkaat suunnittelevat kostoiskua." "Naisella lepra." "Mies pidätetty, myi naapurin lapsen." Ja hurjin kaikista tanskalaisen 63 v. miehen: "Pakastimessa jäädytettyjä naisten sukuelimiä." Miehellä useiden maiden passeja, 28 v. vaimo ammuttiin kuukausi sitten, kun hän aikoi todistaa miestään vastaan, pariskunnan kaksi lasta on viety turvalliseen paikkaan. Mies on pidätetty.

Mutta onneksi iloiset Idols finalistit on puettu toppatakkeihin ja lennätetty Lontooseen maistamaan parrasvaloja! Aah, kepeää!

Durban meren rannalla

Lyhyt teksti vielä kun olemme hetken hotellin toimivan netin ääressä. Kohta alkaa taas koko päivän kestävä hikinen punnerrus kohti kuumaa sisämaata ja matkan viimeiset päivät ovat käsillä.

Matka Durbaniin oli kaiken sen vaivan arvoinen. Maisemat matkalla vaihtelivat kuivasta palaneesta maasta mäntymetsään ja vehreään palmurannikkoon. Huimia vuoria ja paljon jyrkkiä alamäkiä. Viimeinen 100 km oli pelkkää alamäkeä. Hävittäjälentäjämme Tomi sukkuloi jälleen moottoritien paksussa autovirrassa rohkeasti ja luotettavasti.

Perillä Durbanissa Garden Courtissa näin iloisella mielellä

Perillä meitä odottivat korkea tyrskyt ja myrskyn takia suljettu ranta. Kävimme hienossa uShaka Marineworld -puistossa ensimmäisenä päivänä. Näimme kalojen ja haiden syöttämistä, afrikanpingviinejä, hylkeitä ja delfiinejä. Akvaariomaailma oli rakennettu uponneen ja väärinpäin olevan ruosteisen laivan sisään. Jännittävä tunnelma, hämyisiä käytäviä ja kaikki ruorit ja penkit ja muut oli kiinnitetty kattoon.

Toisena päivänä pääsimme rannalle tyrskyihin. uMhlangan ranta on suosittu surffauspaikka, eikä ihme, lähes tuulettomana päivänäkin murtuvat aallot olivat upeita. Syvemmälle veteen emme menneet, sillä tämä alue on maailman toiseksi vilkkain valkohaiden asuinpaikka. Merelle on rakennettu turvaverkot joiden pitäisi estää haiden pääsy rantaveteen, mutta minulle jäi epäselväksi, ulottuvatko verkot tänne Durbanin pohjoisrannoille asti.

Tyrskyt löivät meidät kumoon monta kertaa ja takapuoli laahautui hiekassa tosi purevasti. Totta, ranta oli kuin hiekkapaperia, polvet ja pakarat muistavat kyllä sen. Uikkareiden alle kertyi aika kasat hiekkaa ja rannan suihkut olivat sen näköiset, että sama ongelma kaikilla. Kamera jätettiin kotiin lentävän hiekan ja suolan takia. Tyrsky ja myrsky -muistot jäivät vain mieleemme!

Soweto TV

Meillä näkyy SowetoTV-kanava. Huh mitä ohjelmaa! Pahinta tositeeveetä mitä tiedän, studiosohvalla itkevä nainen, joka väittää sortuvalla äänellä Mattin olevan hänen neljännen lapsensa isä. Matt sanoo, jos se on totta, parempi ettei silti enää koskaan nähdä. Sitten tulee dna-testin tulos. Tyttö väittää, että se on Matt! DNA sanoo IT'S A LIE! Nainen itkee lisää, yleisö buuaa ja taputtaa.

Kaksi riitelevää naista sohvalla, pullea raivotar huutaa laihalle nuorelle mustalle kaunottarelle että olet pettänyt mua mun miehen kanssa! Mies sanoo raivopäälle: mähän rakastan sua. Laiha muija huutaa. Mieheltä kysyttiin onko hän pettänyt vaimoa? Mies vastasi: en ole pettänyt! Valheenpaljastaja sanoo  IT'S A LIE! Sitten tönitään ja riehutaan, yleisö buuaa ja taputtaa.

Tätä jatkuu keissi kerrallaan...aina vaan pahenevin kääntein. Ryppyinen juontajamies jaksaa ja jaksaa. Onneksi tuon jälkeen tuli lähes rauhoittavaa mustaa räppiä.

Outoja mainoksia

Kun lähetät sms viestin luotettavan ja ystävällisen näköisen tädin numeroon ja lähetät tädille 50 000 randia ( noin 3500 euroa ) voit tuntea perheesi olevan turvassa. Jo 48 tunnin kuluttua maksusta joku voi kuolla ja tädin yritys järjestää hautajaisesi ja sinä voit keskittyä suremiseen. Tarjous koskee perheesi viittä lasta! Kaunis musiikki soi ja mainoksessa erittäin tyylikkäät afrikkalaiset pikkumustissaan taputtelevat toisiaan olkapäälle. Jo minuutin kuluttua tulee toistomainos, jossa numerot ja summat kerrataan nopeasti. Mieleenpainuva tarjous!

Lapsille

Lastenohjelmina on Seesamtie, legoukkojen taisteluita ja joitakin perunan muotoisia ötököitä, jotka ärisevät ja miekkailevat. Aamupiirretyt tulevat tv:stä 05-06. Elokuvakanavalta saattaa tulla Pirates of Caribbean aamulla kymmeneltä. Shrek kolmonen ollaan nähty jo kolme kertaa, aina illalla kuuden aikaan. Vanhastaan muistin, että kun tv:n avaa päivällä, on oltava tosi tarkkana, sieltä saattaa tulla mitä vain lapsille sopimatonta. Eilen kun avasin telkan kello 16 ensimmäisenä näkyi ruumis, jossa oli veitsi pystyssä verisessä rinnassa ja kaksi naista tutki kiinnostuneena läheltä uhria. Kiireesti siirryin lapsen eteen ja vaihdoin kanavaa. Hän huuteli tiukkaan sävyyn, äiti pois tieltä!

Ruokaa!

Wimpy on tullut tutuksi. Sieltä saa ruokaa noin vartissa, Etelä-Afrikassa ei tarvitse odottaa tuntia tai kahta shakkipelin ääressä. Tänään Station stop 1:sellä Pretoriassa Doreen palveli meitä  ja näytti useaan kertaan nimikylttiään. Hyvä annos on pikkulasten kalapuikot, mukaan tulee valitsemanne juoma ja neonvälkkyvä muovijojoötökkä. Aikuiseen makuun on mm. guacamolella ja fetalla täytetty kanawräppi. Kaukana ovat kuivat kukuchipsit = paistettu kana ja ranskalaiset. Maksu tapahtuu erillisellä tiskillä ja sieltä löytyy pieni lipas, jossa on jokaisen tarjoilijan nimellä varusteltu kolonen, johon tipit saa sujauttaa. Muistimme kyllä, Doreen.

Olemme saaneet täällä on koko ajan kelporuokaa. Luksushotellien aamupalalla saa jugurttia, mansikoita, hedelmistä puristettua mehua, leivoksia ja lettuja hunajalla ja kermalla. Meidän hotellin illallisella tarjotaan joka ilta noutopöytä. Sieltä saa vähintään viittä lajia lihaa, salaatteja, viininlehtikääryleitä ja jätskitötteröitä. Täällä on niin helppoa päästää kilot nousuun ettei muusta väliä. Onneksi meillä on oma keittiö, joten voimme syödä useimmiten tavallisesti, kotiruokaa. Jälkkärinä syömme jäätelöä, pakastimeen hankittu iso laatikko on vielä puolillaan. Myös Riverview Sparista saa uskomattoman ihania kakkuja ja leivoksia. Olemme maistaneet jo perinteistä maitotorttua, tuulihattutaikinasta tehtyä kakkua, jossa on sisällä viiden sentin kerros paksua vaniljakastiketta ja muutamia leivoksia. Aavan suosikki on pinkki, sulatetusta vaahtokarkista ja riisimuroista tehty leivos.

Toisaalta monissa paikoissa ruoka on perin englantilaista eli muhennoksia, papuja, lihaa, munuaisia, mannapuuroa, paistettuja perunoita. Synkkiä kasvispatoja. Biltongia eli kuivalihaa eri eläimistä, kaupassa oli ainakin lehmää, impalaa ja kudua. Moderneissa kahviloissa saa salaattia, toki viinietikka on pääasiallinen kastikemaku.

Toinen sipsimaku olisi ollut pihvi! Myös thaiketsuppi, ketsuppimaku, cheddar ja chili olivat tarjolla.

Lähiostarilla on ihana intialainen ravintola Pukka. Siellä koin matkan tähän asti ihanimman todellisen makuelämyksen, aivan kaupungin laidalla täällä Vanderbiljparkissa. Etelä-Afrikassa on suurin intialaisyhteisö Intian ulkopuolella. Durbanissa on kokonainen intialainen kaupunginosa, maustetori ja markkinapaikka. Toivotaan, että voimme mennä sinne käymään!

Ajelulla Vanderbiljparkissa

Vapaa päivä, eikä mitään suunnitelmia. Siivoja saapuu kello 10, joten parasta lähteä pakoon hänen touhujaan.

Ensin hotellin leikkipaikalle lepäilemään varjoon.

Sitten matka jatkuu autolla säveltäjäkaupunginosaan. Alueella on 1950-luvulla rakennettuja valtavan hienoja omakotitaloja isoilla tonteilla, suihkulähteitä ja jopa kaksikerroksisia taloja, joissa on upea valkoinen rapattu julkisivu. Jos muutamme joskus tänne, tällä kadulla oli pari vapaata tonttia, talo rakennetaan ehdottomasti Sibelius Streetille.

Sitten tulikin jo nälkä ja päädymme Vaal Malliin aina niin mukavaan Muki ja Papu -ravintolaan. Mug and Bean on suosittu ravintolaketju täällä päin. Eipä suotta, hyvä palvelu ja annokset ajan hermolla. Mustikkapirtelön marengit on viereisen penkin alaikäinen jo annokseni päältä pihistänyt. Täälläkin tykätään tölkkimuodista!

 

Löydettiin puuttuva pitkähihainen lasten uimapuku. Se on aivan pakollinen kun matkustamme ensi viikolla Durbaniin Tyynenmeren rannikolle.

Kana on kasvisruokaa

Lopulta saimme sovittua illan, jolloin menemme Johannille kylään ja braaille, grillaamaan punaista lihaa. Johann asuu vaimonsa Eileenin ja kolmen lapsen kanssa muutaman kilometrin päässä mökistämme suuressa yksikerroksisessa talossa suuren puutarhan keskellä. Kaksi poikaa 19- ja 17-vuotiaat ja pikkuinen 9-vuotias Karla, Aavan leikkikaveri. Tytöt leikkivät nukeilla ja little petshopin eläimillä koko illan, toinen puhuu afrikaansia ja toinen suomea. Leikit sujuvat hyvin, Karla on myös melko ujo ja rauhallinen, pitkä ja vaalea tyttö. He menevät yhtä aikaa ulos ja yhtä aikaa syömään, vähän naurua ja vähän juoksentelua. Muuten on melko hiljaista vaikka olen kertonut tytöille, että heillä on yksi yhteinen sana joo joo, se tarkoittaa molemmilla kielillä samaa.

Paikalla on muitakin vieraita, Tomin vanha tuttu Seugnet, joka oli mukanamme Ruahan tapaamisessa. Hänen kumppaninsa Verona ja yliopistolta pappi ja professori Hermann. Talossa on hyvin samanlainen tunnelma kuin muistamme Tansaniasta, hyvin suuret, melko matalat huoneet. Pitkiä käytäviä, laatta- tai betonilattiat, suuret ikkunat, joissa on valkoisia metallitankoja koristeena. Ei kaltereita! Huonekalut ovat pyöreästä puusta. Vessat ja kylppärit ovat hyvin tyylikkäitä, vaikka muuten yleistunnelma on siisti, jopa hieman karu ja oikein käytännöllinen. Isot pojat pelaavat pleikkaa, Karlan kertoman mukaan ihan aina. Tytöt puuhailevat Karlan huoneessa, josta on koko seinän levyinen ikkuna puutarhaan.

Istumme pihalla ja perheen pojat hoitavat braain. Heillä on kaksi metallista telinettä, jonne nyrkin kokoiset hiilet sytytetään. Päälle kierretään verkko, missä lihat grillataan. Liha oli Johannin mukaan Moose. Netti on lakannut meillä toimimasta, joten en saa tarkistettua, ymmärrämmekö oikein, se on jotakin afrikkalaista hirveä? Tiivistä ja tummaa lihaa. Lisäksi tarjotaan pehmeää erinomaisen hyvää tummaa ryynimakkaraa, valkosipulipatonkia ja salaattia, jossa on anananasta, tomaattia, kurkkua ja fetaa. Lämmin perinnepaistos, pohjalla on mannapuuroa tai maissipuuroa, päällä sipulia, pekonia ja juustoraastetta. Varsin hyvää, vaikka runsas mannapuuron syönti on täällä aika jännittävä piirre mielestäni. Jälkiruuaksi Seugnet on tuonut pehmeää taatelipiirakkaa, maitotorttua ja jätskiä niiden kanssa.

Keskustelu polveilee pyöräilystä karavaanarielämään. Politiikkaa sivutaan, ruuasta, Intiasta ja Hollannista jutellaan. Hermann lausuu ruokarukouksen, sitten syödään, isot pojat tarjoilevat ja hymyilevät. Illan päätteksi Eileen lupasi lähettää minulle englanniksi käännettynä suolaisen mannapuuropaistoksen ja makean maitotortun ohjeet, niin voimme kotona pitää etelä-afrikkalaisen braai-illan.

Matkalla Pilanesbergissä

Korkealuokkaista luksusta

Takana kiihkeä ajo Pretorian ja Johannesburgin ympäri seitsemän- ja viisikaistaisia moottoriteitä sadankahdenkympin vauhtia, seassa rekkoja vaihtamassa kaistaa kuudessakympissä. Kartan lukeminen onnistui hienosti valmiiksi ladatun Etelä-Afrikan herekartan ja ipadin avulla. Satelliittipaikannin seurasi meitä hienosti emmekä tarvinneet ollenkaan paperikarttaa. Teiden viitoitus on aivan loistava, jopa rinnakkain meneviin ajokaistoihin oli merkitty tien numero, jonne kaista vei.

Hankalin jakso oli lännessä Pretorian ja Rustenburgin välillä, josta puuttui moottoritie, mutta ajokäyttäytyminen ei muuttunut. Käytännössä tiellä ajettiin kolme tai neljä rinnakkain piennarta käyttäen ja merkkinastojen rumpsutusta väistellen. Ohitukset olivat rohkeita ja väistäjää kiitettiin hätävilkkujen vilautuksella. Pari hengenvetoa jäi vetämättä muutaman ohituksen aikana.

Sun City Pilanesbergin luonnonpuiston vieressä on taatusti oudoin viihdekeskus, jossa olen milloinkaan käynyt. Parasta laittaa tänne pari kuvaa ja jättää kaikki selittelyt vähemmälle. Oudoin oudoista on Valley of Waves, betonipohjainen aaltoallas metrisine hyökyaaltoineen. Vesi on vahvasti kloorattua niinkuin kaikkialla täällä. Peseytymistä ennen uintia ei tunneta, osa porukkaa ui farkuissa ja uima-asu on saatettu pukea jo kotona. Ja altaaseen vaan! Toki siihen tarvitaan kunnon pöpöntappajat.

Lepäilimme aaltoaltaaseen rakennetulla tekosaarella oikean viikunan katveessa, lapsonen telmi aalloissa vuoronperään meidän molempien kanssa. Normaalit aallot olivat ok, noin kolmekymmentä senttiä korkeat ja ne eivät kaataneet rannassa ketään yli kouluikäistä. Sitten kuului pillin vihellys, hetipaikalla kymmenkunta karvaista kaksikymppistä urosta ryntäsi karjuen hiekalta altaaseen melkein sen perukoille. Sitten tuli pitkä hiljaisuus, viimein takaseinän leijonien suusta alkoi pursuta vettä. Kuului paukahdus ja samassa takaseinän vedenpinta nousi hurjasti puolitoista metriä ja aalto irtosi. Äijät uivat aallonharjaa kroolaten sen mukana ja sitten aalto alkoi murtua ja ihmiset lensivät sikin sokin jalkoja ja käsiä vilisten kuohujen sekaan.

Aamumaisema Cascades-hotellin ikkunasta Sun Cityssä

Kaikki oli luksusta, elävää flyygelimusiikkia aaamiaisella, tekonorsuja, pelihelvettejä, istutettu viidakko, suihkulähteitä, riippusiltoja, madam, sir ja exellent service. Marmorivessa ja kaksi metrinen sänky. Tilattiin illallinen huonepalveluna, valkoisella liinalla katettu pöytä työnnettiin ovesta pyörillä ja pöydästä käännettiin lipat ylös ateriaa varten. Kynttilä ei kylläkään palanut, pikkumiinus tästä. Kerran elämässä, yksi yö riitti minulle.

Safari

Aamulla ajoimme pikkumatkan Kwa Maritane Bush Lodgeen. Tyylikäs olkikattoinen afrikkalaisittain sisustettu mökki. Huoneen sisällä oli toinen olkikattoinen pikkumökki, jossa oli kylppäri. Se mahtui hyvin viisi metriä korkeaan huoneeseen. Parvekkeelta näkyi suoraan puistoon, ohitse käveli gnuita ja seeproja verkkaiseen tahtiin. Telkkarissa oli oma kanava juomalammikon videokameraan. Lammikon rannalla oli myös piiloon rakennettu tarkkailumaja, jonne pääsi pari sataa metriä pitkää maanalaista ilmastoitua käytävää pitkin. Majassa ei ollut lasi-ikkunaa, vain vaakasuora kalteri ikkuna-aukon keskellä. Upea paikka! Heti ensimmäisen tunnin aikana mökissämme näimme telkkarista virtahevon kellumassa lammessa ja kaksi naarasleijonaa herkkupaloja etsimässä.

Kävimme kahdella safarilla. Uskomatonta miten neljävuotias heräsi kello 4:45 puoli kuudelta auringon noustessa alkavalle safarille. Iltasafari päättyi vasta puoli yhdeksän, kaksi viimeistä tuntia reissusta tehtiin pimeässä. Tyttö jaksoi olla eläimiä katsomassa kahdeksan tuntia yhden päivän aikana, pomppuisilla teillä, +35 asteen auringon paahteessa, pimeässä ja kylmässä viimassa. Upea tyttö!

Päivän aikana näimme sarvikuonoja, norsuja, vain muutaman kirahvin, seeproja, paviaaneja, strutseja, antilooppeja, 1/3 leopardia puun oksalla piilottelemassa, kameleontin, merikotkan, virtahepoja ja sokerina pohjalla leijonia.

Pimeä oli juuri tullut ja menimme joen rantaan. Safariautojen valojen loisteessa näimme leijonalauman kuivan uoman vastapenkalla. Pienen hetken päästä leijonat lähtivät liikkelle ja safariautojen kyljissä olevat punaiset lamput sytytettiin. Ikkunattoman automme vieritse käveli ensin kaksi punahehkuista naarasta, sitten 17-vuotias vanha vaari-ikäinen lauman kuningas, sitten tuli taas naaras ja kolme alle vuoden ikäistä pentua ja viimeisenä lähes aikuisen kokoinen teiniuros. Uskomattoman jännittävää nähdä leijonia pimeässä! Kullannuppu piti kokoajan kättä suun edessä, sillä hiljaa piti olla! Onneksi sylissä oli tarpeeksi turvallinen olo.

Varoitus, seuraavaksi tulee vertailua! Jos haaveilette safarista ja eläinten näkemisestä eläintarhojen ulkopuolella ja matkustatte pienten lasten kanssa, tulkaa tänne! Jos haaveilette safarista, rakastatte autenttista luontoa ja lapsenne ovat vähintään 10-vuotiaita, menkää Tansaniaan! Etelä-Afrikassa on helppoa ja turvallista. Tansaniassa eläimet ovat vapaita ja niitä on ainakin toistaiseksi siellä todella paljon.

Ostoksilla

Kaupan eteisessä seisoo taulu, johon tussilla lisätään autot, joilla on tultu tekemään aseellinen ryöstö tässä naapurustossa. Musta VW Golf, valkoinen VW Polo, hopeinen VW Polo, musta BMV ja vanha Mercedes. Pihojen aidoissa on muurin päällä piikkilankakieppejä ja sähköistettyä linjaa, vartiointiliikkeet valvovat omaisuutta ja aseistus on aina mukana. Mökkimme sääntötaulussa kerrotaan, että oleskelun ajaksi aseet pitää luovuttaa säilytettäväksi vastaanottoon, se jos mikä on minusta mainio sääntö. Toki tällä hetkellä sadasta mökistä ehkä viidessä on asukkaita. Mutta viikonloppuisin on täydempää, silloin on hyvä ettei kukaan grillauksen jälkeen keksi ryhtyä räiskimään.

Ajamme Vanderbiljparkin länsilaidalle suureen kauppakeskukseen Vaal Maliin. Tarkoitus on käydä pankissa, lelukaupassa ja hankkia maantiekartta. Astun sisään ilmastoituun kauppakeskukseen, Toy's R us löytyy heti, pari kolme kirjakauppaa raamattuja näyteikkunoissa. Heti oikealla on suuri asekauppa, jossa on kiväärejä telineessä sisäänkäynnin edessä, vastapäätä myydään aseisiin sopivia asuja eri kaupassa. Kauppoja on käytävän molemmin puolin ja käytävä vain jatkuu ja jatkuu. Kauppakeskus on suurin missä olen käynyt ja olemme pikkukaupungin laidalla. Todella hauskan näköisiä vaatteita, nahkakenkiä, Partioaitan tyyppisiä kauppoja, paikallinen Tokmanni Pick n Pay. Pankit löytyvät keskuksen toisesta päästä. Sisälle turvaovesta pääsee yksi kerrallaan, tuulikaapissa joutuu hetken odottamaan vihreätä valoa kunnes ovi aukeaa.

Käymme lelukaupassa, tarjolla on kaikkea samaa kuin kotonakin. Tyttäreltä kestää alle minuutin tehdä päätös, hänen valintansa on prinsessa Elsan puku. Puku on ollut päällä ostopäivästä tähän hetkeen koko ajan. Yöllä ja suihkussa hän suostuu sen riisumaan pikku hetkeksi pois ja asettelee tarkkaan omalle Elsa-ripustimelleen vaatetankoon. Kauppakeskuksessa on hämmentävää, vaatevalikoima on loistava ja hintataso alle puolet kotimaasta, ravintolassa ja ruokakaupassa hinnat ovat noin kolmasosan Suomesta.

Uima-altaalla juttelemme Durbanista tulleen perheenäidin kanssa. Saamme hyviä vinkkejä rannikolle suuntautuvalle reissullemme. Pian keskustelu kääntyy turvallisuuteen, autolla liikkumiseen ja lapsikaappauksiin. Rouva kysyy onko Suomessa lasten sieppaamisia? Ei ei, niitä ei Suomessa ole.

Täällä huomaa hyvin sen miten yhdenmukaista elämää me elämme kotona. Suomessa virallisia kieliä on vain vähän ja kaikki ihmiset näyttävät hyvin samoilta. Perheessä jonka tapasimme altaalla, puhuttiin kolmea äidinkieltä, äiti hindiä, isä tamilia ja lapset englantia. Heimojen ja ulkonäköjen kirjo on aivan valtava niin mustissa kuin valkoisissakin etelä-afrikkalaisissa.

Illalla levottomia ajatuksia kieltämättä nousee mieleen. Muistelen, että suomalaisilla on paljon aseita, mikä tässä on niin outoa? Me asumme Helsingissä samanlaisella esikaupunkialueella kuin tämä, silti aseet eivät meidän arjessamme näy. Ei ole piikkilankaa, ei sähköaitaa, ei ilmoitustaulua S-marketin aulassa. Täällä majapaikassa meillä on vartijoita portilla kahdessa vyöhykkeesä, tansaniassa oli oman pihan vartija Jumanne ja vartijakoira Laki. Miten tässä nyt osataan käydään nukkumaan? Oliko tämä jo päässyt unohtumaan?

Aamu saapuu, mieli on virkistynyt ja taas aurinko paistaa!

Antilooppeja ja kirahveja

En ole vielä päässyt ei-tekemisen tilaan. Rytmi vieläkin käy Suomen aikaa, tekemistä, tekemistä, tsäk, tsäk, tsäk. Katsoin kyllä tiskatessani nurmikolla kipittäviä helmikanoja, mutta asenne ei ole vielä rauhoittunut kohdalleen. Mietin missä kamera, hitto just vaihdoin pitkän objektiivin pois, no, kai noi saa kuvattua myöhemminkin. Pitäiskö sittenkin hiipiä kameralaukulle... No, ei, nyt ne juoksi tonne ruohikkoon... Meidän lapset kyllä tietää miten olen ponnistellut saadakseni tarkan hyvän kuvan helmikanasta. Ei vieläkään!

Välähdyksittäin tajuan että aah, ei ole kiire, ei ole kiire minnekään. Se tuntuu aivan ihanalta. Katselen puita, lisääntyvää aamun valoa, kuuntelen tirppaa, tipua ja tööttiä ja hörpin ihan kelvolliselta maistuvaa classic purukahvia. Ei haittaa ettei ole tuoreita papuja jauhettuna ja oikeanlämpöistä maitoa juuri oikeanlaisesta kupista tarjottuna, tämä on riittävän hyvää.

Pikkusafarilla

Toissapäivänä menimme tunnin kestävälle safariajelulle. Autossa on katto, muttei ikkunoita ja kolme riviä penkkejä. Meidän lisäksemme ei ollut ketään muita, saimme yksityisen kierroksen. Safarialueelle mentiin portista, johon oli kiinnitetty kaksi antiloopin pääkalloa. Kierroksella näimme kymmenkunta eri antilooppilajia, (gnu, eland, impala, waterbuck, oryx, mustahevosantilooppi, keihäsantilooppi..) sekä strutseja, helmikanoja, seeproja ja kolme kirahvia! Petoja alueella ei ole, ylimääräiset eläimet viedään eläintarhan leijonille. Monien lajien antiloopit olivat uroksia, jos ryhmässä olisi yksikin naaras syntyisi oppaan mukaan kovia taisteluita. Oryx oli uusi tuttavuus meille, laji tulee Namibian autiomaasta. Oryx pystyy olemaan kolme kuukautta ilman vettä!

Opas tunsi kaikki yksilöt. Autoamme alkoi seurata ystävällisen näköinen eland-naaras, joka oli raskaana. Se on kuulemma tosi kiltti ja seurallinen, syy siihen selvisi pian. Meillä oli mukana kuivamuonaa jota opas syötti elandille. Se on afrikan suurin antilooppi, lehmän kokoluokkaa. Sitten opas kehotti meitäkin antamaan ruokaa sille. Otin nappuloita käteen ja yllättäen antilooppi otti koko minun kämmeneni suuhunsa ja imeskeli kättä ja nappuloita. Tunsin hampaat sen suussa, mutta kaikki meni hyvin. Jälkeenpäin kauhistuin kun tajusin, että se olisi voinut imeä kultaisen sormukseni pois sormesta. Olisi siinä ollut vakuutusyhtiöllä naurussa pitelemistä kun olisin selittänyt antiloopin syöneen sormukset. Meidän rohkea tyttäremme syötti myös elandille ruokaa omasta kädestään! Kyllä oli kädet antiloopinkuolassa!

Muutama kuva mökiltä

                                Mökkikylän maisema Aavan leikkihuoneen ikkunasta

                               Uima-altailla polskitaan aika kylmässä vedessä

 

Prinsessa Elsa ja puoli valtakuntaa

Eläimiä!

Harjoittelemme eläinten katsomista, aloitamme helposta ja tähtäimenä on mahdollisuus mennä safariajelulle savannilla. Ensimmäinen harjoituspaikka on oman mökin edustan linnut ja eläimet. Seiso ihan hiljaa, katsele eläintä. Älä juokse, älä liiku, puhu vain kuiskaamalla, ei saa huutaa milloinkaan. Jos on asiaa, pitää koskettaa käteen ja näyttää sormella, ei saa puhua. Kertausta, ja kertausta. Innostavassa tilanteessa on tärkeää huutaa: äiti äiti tossa on toi mangusti.

Eilen siirryimme vaiheeseen kaksi: menimme parin sadan metrin päässä olevaan eläintarhaan, joka näkyy mökiltämme. Uskomaton määrä upeita eläimiä, aika kelvollisissa oloissa. Suuria käärmeitä, puff adder, anakonda, boa, härkäsammakko, jopa pieni niilin krokotiili. Madagaskarin elokuvasta tuttuja veivaaja-apinoita, herra Tossavaisia ja suomalainen susi. Sudet olivat pörröisia ja lihavia, ne söivät raksuja peltikupeista.

Kissaeläinten vaistot olivat tallella. Kun katselimme gepardeja, Aava jutteli kirkkaalla äänellään, jolloin toinen gepardeista kiinnostui tilanteesta. Sen hännän pää alkoi vispata sivulta toiselle aivan kuin meidän Manukissalla kun se vaani lintua. Saman teki servaali kun kottarainen istui sen häkkiin. Afrikan ilves oli hyvin aktiivinen ja näin jo paistin kuvat sen silmissä kun se katseli meitä alle metrin päästä!  Eläinten kuningas rouvineen lepäili vain kummulla eikä sen pää kääntynytkään meihin päin.

Eläinten aitaukset ovat täällä muureja joiden reunassa on sähköaita. Samaa ihmettelimme myös Turkissa. Näissä maissa on usein sähkökatkoja, millaiset varavoimat aitoja varten on, onhan? Ettei vain yön tunteina eläimet lähde seikkailulle katselemaan nukkuvia turisteja. Verhot tiukasti kiinni!

Eläinystävämme tyttöriikinkukko seisoi kynnysmatolla odottamassa kun heräsimme. Eikö ole mitään tarjottavaa? Se käveli jonkun ajan kuluttua etäämmälle nurmikkoa ja kun tulin takaisin ovelle, se juoksi hirveällä kiireellä takaisin kynnykselle. Tyystin oli jo unohtunut eilinen riitamme ruokailun aikana. Söimme ulkona pöydän ääressä päivällistä. Jouduimme ottamaan puun alta pitkät kepit, joita heiluttelemalla riikinkana ei tullut pöydän alle. Sama strategia kuin Hertalla! Makupalat putoavat lapselta!

Ensimmäinen aamu

Ensimmäinen aamu, heräämme mökissä kahden kilometrin päässä hotellin vastaanotosta. Ei nettiä, ei paikallista puhelinta, ei sovitinta pistorasiaan, akut tyhjenemässä puhelimista ja tableteista. Ei käteistä randiakaan, ei autoa, ei yhteyttä Johaniin. Puoli litraa vettä, kolme mandariinia, puolikas pussi pandan lakritsaa ja kolme pikapuuropussillista. Ja ne hapankorput, mutta jääkaapissa ei ole voita, vain kokoajan käyvä kompressori ja valo.

Jaahas, miten tästä reissu lähtee käyntiin?

Suihkuun kaikki kolme. Vesijohtoveden kiehuttamista muutama minuutti, puurojen valmistus, pari sokeriannospussillista päälle, kupit tervetuliaisteetä ja -kahvia. Kävely minimarketille, sieltä selvisi että pankkiautomaatti on kasinolla. Marketissa myydään kokista ja grillihiiliä, ja altaassa on muutama uudelleen jäätynyt jäätelöpuikko. Jätskit osoittautuvat mainioiksi, meille on pyytämättä soitettu shuttlebussi jolla ajamme pankkiautomaatille. Saamme vastaanotosta ostettua nettiä 30 päiväksi, yöllä nukutaan eikä roikuta linjoilla, tämä netti sulkeutuu iltaisin 20:00. Vesipuiston luokse Wimpyyn kalapuikkoja ja mustekalaa syömään, välillä mökkiin päiväunille. Uusi reissu iltapäivällä shuttlella hotellille, josta kävellen Spar-marketiin. Illalla Johan ilmestyy mökille käymään, ihmettelee kävelyreissuamme. Täällä käytetään aina autoa, totta kai.

Aamulla Johan tuo adapterin ja saan puhelimen jälleen henkiin. Tomi lähtee yliopistolle ja lähettää viestejä päivän mittaan, uusista puhelinnumeroista, auton vuokraamisesta kohtapuoliin.

Me käymme kahdestaan uima-altaalla, mutta emme olekaan yksin, sillä lasten altaassa, jossa on puhtaamman tuntuinen vesi, ui myös neljä sammakkoa. Aikuisten altaan vesi  on hyvin kloorinen, lähes maitomainen, veden yllä pyörii sudenkorentoja. Vesi on tosi kylmää, mutta menemme pikku hiljaa. Käymme myös sammakkoaltaassa, emme törmää asukkeihin. Mökillä huomaan, että olin unohtanut laittaa itselleni aurinkovoidetta jalkateriin ja polviin. Aurinko tarttuu hetkessä ja polttaa.

Kisa käynnissä

Nyt pääsen lempipuuhaani, vertailuun! Tansania vai Etelä-Afrikka?


Täällä ei aamulla ole kiekuvia kukkoja, pisteet menevät Tansaniaan. Toki riikinkukkojen, kyyhkysten, ankkojen ja iibisten äänisalaatti auttaa hieman. Ankkaperhe poikasineen taapersi pihamme läpi. Ei vuohia, ei kanoja.

Pihalla ei kirmaile koiria. Tänään aamupäivällä näimme yhden miniketun joka tuijotti meitä hämmentyneen näköisenä. Rotu tuntematon.

Mökkiin ei tule yöllä hyttyisiä, tuhtjalkaisia, torakoita, koppakuoriaisia tai hämähäkkejä.
Pihalla ei ole vielä näkynyt perhosia.

Puutarhat ovat upeita, olemme vauraalla seudulla.

Hanasta tulee aina vettä, sähkö ei ole poikki joka toinen päivä, netti toimii 6-20.

Kaupassa oli valikoimaa, maitoa, hedelmiä, lihaa, jugurttia, yllin kyllin kuten Suomessa.

Auton voi vuokrata, maassa on asunnonvälitystä, moottoritiet, liikennevaloja, kauppakeskuksia. Odotamme juuri Tomia palaamaan autovuokraamosta, millaisen auton hän ottaakaan?

Afrikaans on hassu kieli, jaa jaa. Monesti ymmärrämme ruotsintaidoilla mistä on kysymys. Tuskin opimme afrikaansia tällä matkalla, niin kuin hieman opimme swahilia Tansaniassa.

Olen nähnyt naisia sortseissa ja hihattomassa topissa. Vapauksia pukeutumisen suhteen on enemmän. Afrikkalaisiin vaatteisiin ei juurikaan täällä pukeuduta, sääli.

En ole nähnyt vielä yhtään moskeijaa, intialaisittain pukeutuneita perheitä kyllä useasti.

Tansania on aivan oma lukunsa, upea, mutta tällä hetkellä iloitsen neljävuotiaan kanssa kaikesta tästä Etelä-Afrikan helppoudesta. Valitsen siis molemmat!

Ensimmäiset päivät

Lensimme Amsterdamista Länsi-Afrikan ylitse, Kongon, Angolan yli kohti Johannesburgin Tambo-kenttää. Vertailu alkoi saman tien, Tansaniaan lennettiin itäkautta, kauhean pitkä Sudanin ylitys joka kesti tunteja. Yllättävästi lentoajat tuntuivat aika saman pituisilta, yhtä puuduttava pitkiltä. Takamus alkoi jomottaa seitsemän tunnin kohdalla vaikka jumppasin penkissä pohkeita ja kävelin kantapäillä ja varpaisilla. Onneksi pieni penkkijooga helpotti oloa ja jaksoin ahtaa itseeni kaikki tarjoillut kolme ateriaa ja alkusäksit. Leffatarjonta riitti Aavan tarpeisiin, kahdeksan tunnin aikana neljä pitkää elokuvaa ja koko joukko lyhyempiä piirrettyjä pätkiä. Välissä pakolliset ruokatauot, pastaa, sämpylää ja jäätelöä! Huippua! Sitten jossain välissä ankara äiti kellisti lapsen väkipakolla kyljelleen penkille ja tyttö nukahti kahdessa minuutissa suuttumuksesta punoittavasta naamasta huolimatta. Upea matkakumppani! Kyllä me aikuisetkin käyttäydymme hienosti!

Tambon kentällä punapartainen sortseihin pukeutunut heppu odotti kädessään lappu Tomi and family. Hän pakkasi meidät minibussiin ja ajoi monikaistaisia moottoriteitä pitkin Vanderbiljparkiin kolmessa vartissa. Onneksi istuin kuljettajan takana etten pystynyt seuraamaan nopeusmittaria. Tomi paljasti myöhemmin sen näyttäneen parhaimmillaan 160 km/h ja ajettiin vielä "väärää" puolta!

Olemme 100 km päässä Johannesburgista etelään, suuressa etelä-afrikkalaisten lomakohteessa Emerald Casino & Resort, eikä pelkästään ne vaan myös suuri aidattu eläinten savanni, eläintarha, vesipuisto, ruusuja puutarhassa, pieniä puroja ja suihkulähteitä, pari uima-allasta, ravintoloita ja ulko-ja sisäleikkipaikat lapsille. Savannialueen toiselle puolelle kuljetaan hotellin omilla shuttlebusseilla, viisi kuljettajaa ajaa autoillaan koska turvallisuutenne on meille tärkeintä. Kauhistunut kuljettaja vastasi Tomille näin, kun hän tiedusteli oikopolkua savannialueen poikki hotellin respaan. Autolla matka vie 10 min ja samalla näimme jo antilooppeja ja strutseja. Kuljettaja sanoi meille eilen, että hän ajatteli ettemme pystyisi nukkumaan, kun hän toi meidät mökkiin edellisenä yönä. Koska olimme "in the bush" ja varmaankin pelkäisimme kovasti. Ja me kun nukuimme makoisasti ja nautimme sirkkojen soitosta.

Mökissämme on paksu olkikatto, kaksi makuuhuonetta, keittiö-olohuone, kylpyhuone ja wc. Astiat neljälle, kuumaa ja kylmää vettä sekä suuri toimiva jääkaappi. Pihalla on pöytäryhmä, grilli ja kerjääviä riikinkukkoja. Ne herättävät aamuisin tööttäilyillään, peuhaavat mullassa ja juoksevat pyrstöt keikkuen ympäri mökkialuetta. Suuret puut varjostavat mökkiä toiselta reunalta, toisella puolella on aurinkoinen, lähes paahteinen, alue joka reunasta rajoittuu outoon muuriin. Muuri onkin valtava pitkä venevaja. Sillä hotelli on suuren Vaal-joen rannalla. Joella veneiden ulkonäostä päätellen on tarkoitus päristellä kovaa vauhtia ja olla urheilullinen.

Lähtölaskenta alkaa

Neljä avointa laukkua lattialla, pakkattuina. Ylivarusteluun taipuvainen minäni pakkasi mukaan paketin hapankorppuja ja pussin lakritsaa. Kun jos tulee koti-ikävä tai vatsa menee huonoksi tai lapsi pitää rauhoittaa. Kaikkea tarpeellista on, mutta vaatteita varaudun pesemään matkan varrella. Lelut on hyvät, kirjat on täydelliset, origamipaperia ja tarinanopat. Piirtelyä, Akuja, pehmoeläimiä. Matka alkaa aamulla 04:50, perillä hotellissa puolen yön maissa viidentoista tunnin lennon jälkeen.

Herättelyä

Neljä - viisi vuotta on kulunut. Blogi herää horroksestaan, ikiunestaan, sillä seuraava yliopistovierailu suuntautuu Afrikkaan!

Kolmisen vuotta sitten vierailimme Vietnamissa. Mukavia muistoja sieltä on paljon, mutta blogi unohtui siinä vaiheessa kun kohdemaa oli Aasiassa. Iringan Tumaini Tansaniasta ei ole enää mukana verkostossa, joten lähdemme tällä kertaa Etelä-Afrikkaan. Matkaseurue on kolme: Tomi, Minna ja 4,5 vuotias tyttäremme. Sanni ja Veikko ovat kasvaneet kovasti blogin kuviin verrattuna ja he jäävät lukiota käymään ja kotia hoitamaan.

Lokakuun puolivälissä näytämme passia Helsinki-Vantaan lentokentän automaatille, joka sylkäisee meille matkalaukkutarrat suuntana JNB. Työ- ja perhesyistä palaamme kotiin jo isäinpäivänä. Lennot on ostettu, lyhyet vaihdot mennessä Amsterdamissa, palatessa Pariisissa. Edellisistä viisastuneina, menomatka on päivälento. Yölentoja emme halunneet, nukkua emme osaa kun muutenkin suunta on kohti uutta ja tuntematonta. Takaisin päin voi lentää yöllä, kun vastassa on tuttu paikka, oma koti. Majoitus on Emerald Resort & Casinon pikkumökissä/lodgessa Vaal-joen rannalla, Johannesburgista etelään. Oma pieni keittiö on minulle tärkeä kun mukana on leikki-ikäinen, siispä majapaikka on valittu sen mukaan. Pienen matkan päässä on Tomin hotspot: North-West University.

Lapsen passihakemus on haettu sähköisesti, parin viikon kuluttua käyn näyttämassa hänet poliisin lupapalvelussa. Ruuhkaa on, mutta onneksi passi ehtii! Etelä-Afrikka vaatii lapselta maahan saapuessa tämän vuoden kesästa alkaen syntymätodistuksen, sen tähden tilasin ja sain jo virkatodistuksen, kyllä, hän on meidän lapsemme! Tomilta on kadonnut keltainen rokotuspassi, sitä koetetaan saada uudelleen kirjoitettavaksi matkailuklinikalla. Peukut pystyyn että se onnistuu, vaikkei sitä Etelä-Afrikassa meiltä vaaditakaan. Rokotukset siis vielä keskeneräisten juttujen listalla. Matkaopas on ostettu, hakija tulossa kentälle... Vapaa-ajan ohjelma on suunnittelematta, se on varsin hauska osuus matkavalmisteluja. Millä autolla liikumme, se on epäselvää myös. Mutta pääpiirteittäin kaikki tärkeä jutut ovat hyvässä vaiheessa ja innostus alkaa ilmiselvästi kasvaa.